Kaijan Kirppiksellä tavarat saavat uuden elämän - "Minut on opetettu siihen, että mitään hyvää ei heitetä pois"
Sirkan kylässä asuva Kaija Kaarela perusti kotikirppiksen miehensä kuoleman jälkeen. Vuosien varrella siitä on kasvanut kohtaamispaikka, jossa tavarat kiertävät ja ihmiset ystävystyvät.
Kun Kaija Kaarela 14 vuotta sitten jäi leskeksi, elämä muuttui kertaheitolla. Yli 50 yhteisen vuoden jälkeen koti tuntui tyhjältä ja hiljaiselta. Silloin hän teki jotain, mikä muutti hänen arkensa kokonaan.
Hän avasi kaapit ja alkoi käymään niiden sisältöä läpi.
Tavaraa oli kertynyt paljon, sillä säästäminen oli aikanaan itsestäänselvyys. Uutta ei otettu käyttöön ennen kuin vanha oli loppuun kulunut. Samaa ajattelutapaa Kaija kantaa mukanaan edelleen.
– Olen sota-ajan lapsi. Minut on opetettu siihen, että mitään hyvää ei heitetä pois, hän sanoo.
Aivan ensimmäiseksi lapset ja lastenlapset saivat ottaa tavaroista itselleen, mitä halusivat. Loput oli tarkoitus viedä Rovaniemelle kierrätykseen, mutta sitten tytär ehdotti jotain yllättävää.
– Hän sanoi, että äiti, laita kirppis.
Ajatus tuntui ensin vieraalta. Kaija ei ollut koskaan ollut varsinainen kirppisten kiertäjä. Lopulta hän kantoi pöydän pihalle ja asetteli siihen ensimmäiset tavarat.
Nyt Kaijan Kirppis on ollut toiminnassa jo 13 kesää. Kotikirppis on tullut tutuksi niin paikallisille, matkailijoille kuin ulkomaisille kausityöntekijöillekin.
Kaijalle kirppis ei kuitenkaan ole bisnes, vaan harrastus ja elämäntapa.
Myynnissä olevat tavarat ovat aina joko Kaijan omia tai hänen perheensä tavaroita. Hän ei ota ulkopuolisten tuotteita myyntiin, vaikka kyselyitä on tullut vuosien aikana paljon.
– Haluan pitää tämän tämmöisenä kotikirppiksenä, Kaija kertoo.
Sosiaalisuus on ollut osa Kaijan elämää aina. Hän on työskennellyt muun muassa kaupassa, postissa ja taksialalla. Nuorempana hän lauloi tanssiorkesterissa ja myöhemmin naiskuorossa.
Puhelias luonne ja kiinnostus ihmisiin näkyvät edelleen. Kirppisasiakkaiden kanssa vierähtää helposti pitkäkin hetki jutellessa.
Vuosien aikana Kaijalle on muodostunut vakioasiakkaita ympäri Suomen. Osa käy tervehtimässä häntä joka kerta Levillä lomaillessaan.
Myös ulkomaalaiset matkailijat ovat jääneet mieleen. Kaija on opiskellut espanjaa ja ylläpitää taitoaan rohkeasti asiakkaiden kanssa.
– Ne ihmettelevät, että tämmöinen vanha Lapin mummo puhuu espanjaa, hän nauraa.
Kaijan ajattelussa kierrätys ei ole trendi, vaan elämänohje, joka syntyi pula-ajan keskellä. Nykyinen kulutuskulttuuri tuntuu hänestä välillä raskaalta seurata.
Kirppiksellä on nähty myös liikuttavia kohtaamisia. Eräs Levillä kausityöntekijänä työskennellyt nuori mies halusi ennen kotimatkaansa tulla vielä hyvästelemään Kaijan.
– Hän sanoi, että olen ihminen, jota hän ei unohda koskaan. Kyllä siinä tuli itsellekin itku.
Kirppis rytmittää kesäaikaan Kaijan arkea. Silloin kirppis on auki yleensä joka päivä. Aamuisin puuron ja kahvin jälkeen hän lähtee avaamaan “kauppaa”, kuten lastenlastenlapset paikkaa kutsuvat.
– Kaikilla ihmisillä pitäisi olla joku harrastus. Sellainen, joka pitää liikkeessä ja antaa iloa elämään, Kaija sanoo.
Kaijan ajattelussa kierrätys ei ole trendi, vaan elämänohje, joka syntyi pula-ajan keskellä. Nykyinen kulutuskulttuuri tuntuu hänestä välillä raskaalta seurata.
– Nykyään ostetaan helposti ja heitetään helposti pois. Ennen mietittiin tarkkaan, mitä oikeasti tarvitaan.
Hän uskoo, että tavaran helppo saatavuus on muuttanut ihmisten suhdetta ostamiseen.
– Kun kaikkea saa halvalla, ei enää aina ajatella, tuleeko sitä oikeasti käytettyä.
Kaijan mielestä vanhoissa tavaroissa näkyy myös laatu. Hänen kotonaan on edelleen käytössä vuosikymmeniä vanhoja kodinkoneita.
Kirppiksen kautta tavarat saavat uuden elämän. Osa päätyy matkailijoille, osa kausityöntekijöille, jotka tarvitsevat lämpimiä vaatteita Lapin talveen. Ja osa jatkaa vieläkin pidemmälle.
Joka syksy Kaija lahjoittaa ylimääräisiä tavaroita keräykseen, jonka kautta ne päätyvät Ukrainaan.
Viime syksynä matkaan lähti 32 banaanilaatikollista.
– Minusta on ihanaa tietää, että tavarat menevät ihmisille, jotka oikeasti tarvitsevat niitä.
Kaijalle on tärkeää, että lahjoitettavat tavarat ovat puhtaita ja ehjiä. Rikkinäistä hän ei halua lähettää kenellekään, vaan tarvittaessa korjaa ne omin käsin.
Kun Kaija puhuu tavaroista, hän puhuu samalla muistoista. Monella esineellä on oma tarinansa ja siksi luopuminen ei aina ole ollut helppoa.
Erityisen rakas hänelle oli itse tehty ryijy, jonka valmistamiseen kului aikanaan valtavasti aikaa. Kaija teki sitä iltaisin töiden jälkeen ja aina kun oli hetki vapaata aikaa arjen pyörittämisestä. Kun kukaan omista lapsista ei lopulta löytänyt sille paikkaa, ryijy päätyi myyntiin.
– Kyllä se tuntui vähän haikealta, hän myöntää.
Lopulta ryijy löysi uuden kodin ihmiseltä, joka ymmärsi sen arvon käsityönä.
– Ajattelin, että nyt se pääsee paikkaan, jossa sitä osataan arvostaa.
