Ihmiset 

Levollisuus löytyi joogan ja luonnon avulla

Luonnolla ja joogalla on samankaltaisia hyvinvointivaikutuksia, joita Eliisa Kerminen haluaa hyödyntää.

Eliisa Kermiselle luontoyhteyden uudelleen rakentaminen oli mullistava kokemus. Kuva: Vera Krok

Luonnossa joogaamisessa yhdistyy keho- ja luontoyhteys. Se inspiroi Eliisa Kermistä aloittamaan luonnossa joogaamisen ja jakamaan sen iloa myös muille. Siellä mieli kohtaa erilaisia aistiärsykkeitä kuin sisätiloissa. Vaihtelevat sääolosuhteet, äänet, ötökät ja epätasainen maa koettelevat keskittymistä ja haastavat omaa mieltä sulkemaan ulkoiset häiriötekijät pois.

Kermisen mukaan luonnossa oleminen kuitenkin myös maadoittaa eri tavalla. Tunturin huipulla joogatessa katse lepää kauas horisonttiin katsoessa. Jokainen myös kokee tilan luonnossa omalla tavallaan, ja yhteys elementteihin, maahan, veteen, ilmaan ja taivaaseen, on vahva.

– Ihmiset ovat vieraantuneet omasta kehostaan samalla tavalla kuin ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta. Me olemme luonto ja meidän ympärillämme on luonto. Olemme osa luontoa. Luonto- ja kehoyhteys on ihan käsikädessä kulkevia asioita, Kerminen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Se luonto onkin se, joka antaa, eikä se ole semmoinen asia, jota pitää vierastaa ja pelätä. Eliisa Kerminen

Luonnossa oleminen ei ole aina ollut Kermiselle itsestään selvää. Ensimmäinen luontoyhteys rakentui arastelun ja pelon kautta, ja luonto tuntui vieraalta. Lapsuudessa aikaa luonnossa ei juurikaan vietetty. Tavattuaan miehensä, joka on innokas luonnossa liikkuja, Kerminen alkoi rakentamaan luontoyhteyttään uudelleen. Hän huomasi, ettei luontoa tarvitse pelätä ja että se itse asiassa antaa paljon.

– Sitten mulle avautui se, että multa on pidetty tämä piilossa koko mun elämän, ja jotenkin siihen rakastui ihan eri tavalla. Se luonto onkin se, joka antaa, eikä se ole semmoinen asia, jota pitää vierastaa ja pelätä.

Yksi mieleenpainuvimmista luontokokemuksista on ollut Pallasjärvellä. Kermisen istuessa rannalla Punaisellahiekalla mielen valtasi epätodellisuuden tunne, ja voimakas kokemus on jäänyt vahvasti mieleen.

Kerminen painottaa lempeän itsensä kohtaamisen ja pysähtymisen tärkeyttä, vaikka yhteiskunta korostaa suorituskeskeisyyttä. Kuva: Vera Krok

Sen jälkeen, kun Kerminen muutti Kittilään 1,5 vuotta sitten, luonnon merkitys on kasvanut entisestään. Luonto on konkreettisesti läsnä arjessa, ja metsään kaipaa joka päivä. Kerminen kertoo luonnon tuoneen erilaisen suhtautumisen itseen ja omaan olemiseen. Se kuitenkin vaatii ylläpitämistä, ja siksi luontoon onkin päästävä usein.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Luonto on antanut tietynlaisen levollisuuden. Mutta se vaatii yhteyden ylläpitoa, samalla tavalla kuin meidän täytyy juoda, syödä ja liikkua päivittäin. Ravinto ja liike ovat polttoainetta meille, ja samalla tavalla tarvitsemme polttoainetta mielelle ja hengitykselle. Luontoon on palattava, jotta saa sieltä lisää.

Jooga ja luonto ovat Kermiselle keinoja rentoutua ja tyhjentää ajatukset. Ajatusten tyhjentäminen on tärkeää, jotta uusia ajatuksia mahtuu tilalle. Uusille ajatuksille tilan tekeminen on Kermisen mukaan myös edellytys kasvulle, kehitykselle ja muutokselle.

– Jos ei tyhjennetä mielestä mitään, ei sinne mahdu mitään uuttakaan. Sitten aletaan toistamaan itseämme, harmitellaan samoja asioita ja palataan samoihin tilanteisiin. Jooga auttaa löytämään keho-mieliyhteyden ja sitä kautta huomaa asioita ja herää kokemaan ja tuntemaan.

Nykyään Kerminen pitää niin yöttömän yön joogaa kuin retriittejä, joissa joogaan yhdistyy vaellus tai hiihto. Hän haluaa tuoda esiin sen, että joogaan voi yhtälailla yhdistää vaelluksen kuin esimerkiksi maalauksen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jooga voi toimia muun lajin yhteydessä valmistavana tai palauttavana harjoitteena tehden harjoituksesta kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevan, Kerminen kertoo.

Kerminen on joogannut pitkään, mutta joogaopettajakoulutukseen hän hakeutui viisi vuotta sitten. Inspiraationa toimi opettaja, jonka tyyli opettaa on jäänyt mieleen. Tunneilla hän huomasi pääsevänsä joogan kautta ihan erilaiseen rentoutumisen tilaan kuin muissa harrastuksissaan. Joogassa kyse on lempeästä itsensä kohtaamisesta ja pysähtymisestä samoin kuin luonnossa olemisessa.

– Tunnin jälkeen huomasin, että pääsin tyhjentymään ihan totaalisesti ja rupesin ihmettelemään, että mistä tämä oikein johtuu. Sitten lähdin tutustumaan joogafilosofiaan, ja sitä kautta löysin joogaopettajakoulutuksen.

Ilmoita asiavirheestä