Atte Härkönen vastaa Levin Oliver’s Cornerin yläkerran toiminnasta. Paikka on hänelle tuttu jo Panimo Pubin ajoilta, sillä Härkönen on työskennellyt samassa paikassa vuodesta 2022 lähtien ja jatkoi uuden omistajan palveluksessa.

Oliver’s Corner palasi Leville – ”Asiakkaat ovat ottaneet meidät kivasti vastaan”

Leviltä alkunsa saanut Oliver’s Corner palasi tunturiin vuosien tauon jälkeen. Uusi omistaja uskoo vahvasti Levin kasvuun ja kansainvälistymiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oliver’s Cornerissa on palattu juurille. Irlantilaishenkisen pubin tarina alkoi Leviltä vuonna 2007, ja vuosien tauon jälkeen vihreät värit ovat jälleen ilmestyneet tunturikeskuksen katukuvaan.

Paluu tapahtui tavallaan mutkan kautta. Oliver’s Cornerin nykyinen omistaja Bon Group hankki viime vuodenvaihteessa Rovaniemen Oliver’s Cornerin sekä Levillä toimineen Panimo Pubin liiketoiminnat. Panimo Pub jatkoi kevään ajan entiseen tapaan, kunnes uudistamisen aika tuli.

Bon Groupin toimitusjohtaja Ville Puustinen kertoo, että ajatus Oliver’s Cornerin palauttamisesta sen alkuperäisille kotikulmille syntyi yrityskaupan tarjoamasta mahdollisuudesta. Levin matkailualueen kehitystä yhtiössä oli seurattu jo pitkään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Levin matkailu kasvaa ja kansainvälistyy koko ajan. Se on yksi Lapin vetovoimaisimmista keskuksista, Puustinen sanoo.

Oliverin paluu on saanut hänen mukaansa hyvän vastaanoton.

– Asiakkaat ovat ottaneet meidät kivasti vastaan, hän kertoo.

Oliver’s Corner palasi syyskuussa juurilleen Leville vuosien tauon jälkeen. Irlantilaishenkinen pubi sijaitsee aivan Levin keskustassa osoitteessa Leviraitti 1.

Vaikka vuodet ovat vierineet ja konsepti kehittynyt, irkkupubin perusajatus on säilynyt entisellään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lupsakka ja rento palveluote sekä kiva juomavalikoima ovat edelleen Oliverin tunnuspiirteitä. Uskomme siihen, että tuomalla maailmanmerkkejä sopivasti muun tarjonnan viereen olemme asiakkaiden huulilla, Puustinen sanoo.

Olut ja viski kuuluvat olennaisesti irlantilaispubiin, eikä Oliver aio tehdä tässä poikkeusta. Valikoimaa rakennetaan myös yhdessä asiakkaiden kanssa.

Puustisen mukaan uuden pubin ensimmäisten parin viikon aikana asiakkailta tuli jo noin 50 toivetta esimerkiksi siitä, millaisia viskejä valikoimaan kannattaisi ottaa.

Juomavalikoiman lisäksi Oliverissa halutaan panostaa pubille ominaiseen sosiaalisuuteen. Luvassa on esimerkiksi visailuja ja muuta kevyttä ohjelmaa. Puustisen mukaan yhtiön muissakin pubeissa kokeillaan ennakkoluulottomasti erilaisia ohjelmaideoita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levin Oliver on tilana melko pieni, joten suuria live-esityksiä sinne ei suunnitella. Ajatus on pikemminkin siinä, mitä pubissa on perinteisesti tehty: tavataan ihmisiä ja vietetään aikaa yhdessä.

– Enemmän se perustuu seurusteluun ja mukavaan yhdessäoloon.

Oliveria ei ole tarkoitettu vain matkailijoiden pysähdyspaikaksi. Puustinen muistuttaa, että Levillä on myös vireä paikallinen markkina ja kyläläisiä, jotka käyttävät aktiivisesti ravintolapalveluja. Tavoitteena onkin pitää pubi avoinna ympäri vuoden.

Irlantilaispubin henki näkyy niin sisustuksessa kuin juomavalikoimassa. Oliver’s Corner tunnetaan erityisesti olut- ja viskivalikoimastaan, jota kehitetään myös asiakkaiden toiveiden pohjalta.

Sesonkien vaihtelu on Levillä edelleen suurta. Talven huippuviikkoina väkeä on valtavasti, kun taas vuoden rauhallisimpina aikoina asiakasvirta on aivan toinen. Puustinen uskoo kuitenkin vahvasti siihen, ettei Lappi ole tulevaisuudessa enää vain talvikohde.

Merkkejä ympärivuotisuuden vahvistumisesta näkyy hänen mukaansa jo nyt. Luontopalvelut vetävät matkailijoita myös kesäkuukausina, ja hän kertoo panneensa itse kesällä merkille, kuinka mökkien pihoissa riitti autoja.

Oliver’s Corner on vasta osa Bon Groupin suunnitelmia Leviraitilla. Pubin alakerrassa tehdään parhaillaan mittavaa uudistusta, ja tavoitteena on avata tiloihin marraskuun alkupuolella uusi ruokaravintola. Konseptin yksityiskohtia yhtiö ei vielä paljasta.

Tavoitetaso sen sijaan ei jää epäselväksi.

– Haluamme tehdä Levin alueen parhaan ja tunnetuimman ruokaravintolan. Meillä on vahva tahtotila saada hyvä jalansija markkinassa, Puustinen toteaa.

Oliver’s Cornerin taustalla toimiva Bon Group on nuori mutta nopeasti kasvanut matkailu- ja ravitsemisalan yritys. Meneillään on yhtiön kolmas täysi tilikausi, ja kasvua on haettu määrätietoisesti yritysostoilla.

Kolmen tilikauden aikana Bon Group on tehnyt 11 yrityskauppaa. Toimipaikkoja on kaikkiaan 24 Leviltä Lahteen ulottuvalla alueella. Ympärivuotisesti yhtiö työllistää noin sata ihmistä, ja kausityöntekijät mukaan lukien palkkaa sai viime vuonna noin 250 henkeä.

Toiminta ei myöskään nojaa yhteen sesonkiin tai yhteen liiketoimintaan. Kokonaisuuteen kuuluu ravintoloiden lisäksi majoitus- ja tapahtumatoimintaa. Tunnetuimpia kohteita ovat Vanajanlinna ja Lahden Mukkulan kartano. Levillä yhtiö operoi Levi Spiritin luksushuviloita.

Oliver’s Corner tuli osaksi kokonaisuutta vasta viime vuodenvaihteessa. Puustisen mukaan Bon Group perustettiin alun perin ajatuksesta rakentaa matkailu- ja ravitsemisalalle yritys, jossa omistajat itsekin haluaisivat olla töissä. Voimakas mutta kannattava kasvu on ollut alusta lähtien yksi tavoitteista.

Levillä kasvulle nähdään olevan tilaa. Puustisen mukaan majoitustarjonta on kehittynyt vauhdilla, ja nyt rinnalle tarvitaan lisää kiinnostavia ravintola- ja iltakohteita.

Ensimmäinen askel on jo otettu. Oliver on jälleen siellä, mistä sen tarina vuonna 2007 alkoi.

Ilmoita asiavirheestä