Paikallisuutiset
Yliannos bilehittejä
Äärienerginen bileyhtye Portion Boys on muodostunut jo Levin vakiokävijäksi
Euroviisukarsinnoissakin menestynyt Portion Boys saapuu Leville 15. maaliskuuta, ja vielä toisen kerran vapun alla. Soitimme yhtyeessä räppärin virkaa hoitavalle Raimo Paavolalle, alias Kenraali Vahvalle.
Terve Kenraali! Jäikö UMK:ssa jotain piippuun tai joku lahjomatta, kun lopputuloksena oli kakkossija?
– Itse asiassa olemme tyytyväisiä tähän sijoitukseen, joka meille suotiin kansan ja kansainvälisen raadin toimesta. Kun Käärijä sai pisteensä, oli se niin selvä peli, että ei jäänyt jossiteltavaa. Parhaamme tehtiin ja saatiin timanttinen show. Olisihan se ollut mahtavaa tuoda Euroviisut ensi vuodeksi Suomeen, mutta se on nyt Käärijän harteilla.
Teidän bändi on ollut kasassa jo vuodesta 2010, mutta viime vuosina hittejä on alkanut tulla sarjatulella ja suosio on valtava. Miten tähän on tultu?
– Taustalla on pitkäjänteinen ruohonjuuritason työ ja pienin askelin on vuosi vuodelta menty eteenpäin. Hyvää talkooporukkaa on myös ollut mukana, varsinkin Isojoen kunnasta Etelä-Pohjanmaalta on aina löytynyt väkeä mukaan esimerkiksi musiikkivideoihin. Youtuben kautta fanit ovat meidät alun perin löytäneet, mukaansatempaavat videot ovat olleet siinä isossa osassa. Sitten Vauhti kiihtyy -kappaleen myötä vauhti on kiihtynyt vähän eri lailla, ja tuntuu, että kyllä se tästä vieläkin kiihtyy.
UMK:hon tehdyssä Samaa taivasta katsotaan -kappaleessa lauletaan, että ”tiedät Kimi Räikkösen, se voitti formula ykkösen”. Näin kielipoliisin näkökulmasta sen pitäisi olla ”formula ykköset”, ja sitten se ei olisi riimi ollenkaan. Kuuluuko hyvässä hitissä olla jotain tyhmää?
– Jotakin sellaista siinä on, että se särähtää korvaan ja jää mieleen. Kaikkihan oikeasti tietävät Kimi Räikkösen, ja mitä hän tehnyt, niin tuon ääneen sanominen kappaleessa on vähän typerää, mutta kuitenkin ihanaa. Vielä ne joo- ja kyllä-huudot siihen päälle, ne on ihan omiaan. Tätä kappaletta oli hauska tehdä.
Sinua on kutsuttu Yleisradion haastattelussa ”sanamuunnosten monitaituriksi”, onko minkälaisia sanoja viime aikoina pyörinyt mielessä?
– Rumpali Roope Niemisen (Taiteilija Nieminen) kanssa kun jutellaan, niin kaikki sanat kääntyy ihan automaattisesti päässä, ja jos siellä on jotakin vähänkään rivompaa tai muuta hauskaa, niin kyllä se tulee sitten ääneen sanottua. Nyt ei tule kyllä yhtäkään...
Olette käyneet Levillä viime vuosina ahkerasti keikalla. Onko se erikoinen paikka esiintyä?
– On se jo sillä, kun sinne lähdetään Helsingistä bussilla 13 tuntia posottamaan. Mukavia reissuja, joskin aika väsyttäviä. Nyt on ensin Hullun Poron keikka nyt maaliskuussa, ja sitten tullaan uudestaan vielä huhtikuussa, kun on Vinkkarissa päiväkeikka ja Hullussa Porossa taas iltakeikka. Levin Vinkkari... Vivin Lenkkari! No niin, siinähän se tuli.
Millaisia odotuksia on tulevalle keikalle?
– Viime vuonna oli todella mahtavat bileet ja hyvä lava esiintyä. Yleisö oli ihan törkeän kova ja oli hyvin jaksanut after-skin jälkeen lähteä vielä mestoille. Meidän keikoille tullaan heittämään murheet ja vaikka paidatkin pois, ja bilettämään täysillä se tunti mitä suodaan.
Teillä on nyt keväällä todella kova tahti päällä ja melkein joka toinen päivä on keikka. Miten keikkabussissa pysyy tunnelma yllä?
– Porukka on meillä niin huippu, ja jos jollakin on huonompi päivä, niin toisille voi kertoa ihan kaiken. Ollaan hiouduttu paitsi musiikin ja keikkojen puolesta timanttiseksi nipuksi, niin tässä ollaan myös yhtä perhettä. Välillä näkeekin bändiystäviä enemmän kuin omaa perhettään. Sopu on hienosti pysynyt ja varmasti tulee pysymään. Niin hyvät henkilökemiat meillä on.
Portion Boys 15.3. Hullu Poro Areenalla ja 28.4. Vinkkarissa ja Hullu Poro Areenalla.