Paikallisuutiset

Raju lumentulo haastaa kisaorganisaatiota: Levin kisarinne jäädytetään uudelleen

”Meiltä odotetaan priimaa, ja ollaan aina onnistuttu hyvin”, sanoo apulaiskilpailunjohtaja Jukka Markkanen.

Levillä on tullut viime päivinä runsaasti lunta. Kuva keskiviikon harjoituksista eturinteeltä.

Uusi lumi on tehnyt Kittilän maisemista kauniita kuin piparkakkutaloista, mutta viikonlopun maailmancup-kisojen kannalta myräkkä ei ole pelkästään hyvä asia.

– Lumi on tuonut nyt töitä ja harmaita hiuksia, sanoo apulaiskilpailunjohtaja Jukka Markkanen.

Painavaa lunta on satanut parikymmentä senttiä, ja ylempänä tunturissa lunta on kinostanut paikoin enemmänkin. Sääennusteet vihjasivat huomattavasti vähäisemmästä lumentulosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lumi on kaikki kaikessa, sitä tarvitaan, ja ajatellaan, että liian kanssa kyllä pärjää. Nyt sitä on vain kaikkialla liikaa, Markkanen sanoo.

Rinteessä on tehty lumenpoistotöitä, ja laskijoille tasalaatuisten olosuhteiden takaamiseksi kisarinne injektoidaan eli jäädytetään uudelleen perjantaiaamuna. Työ tehdään uudella tavalla suihkuputkia käyttämällä.

– Kertynyt ja ajettu lumi jäädytetään jo tehtyyn pintaan, Markkanen sanoo.

Rinne ehdittiin jo injektoida pari viikkoa sitten, ja 2. marraskuuta FIS hyväksyi kisan läpiviemisen lumen riittävyyden osalta. Tehty työ takasi erittäin hyvät harjoittelusuhteet Leville saapuneille maajoukkueille. Uusi jäädytys tekee rinteestä kestävän ja yhtenäisen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meiltä odotetaan priimaa, ja ollaan aina onnistuttu hyvin, Markkanen sanoo.

Hän kiittelee Levi Ski Resortin ”maailmanluokan” henkilöstöä, joka on avustanut kisaorganisaatiota ja tehnyt pitkää päivää rinteessä.

– Nyt on ollut poikkeusellisen paljon muuttujia, mutta kauantaina kello 11 starttaa kisa, Markkanen tuumaa luottavaisena.

Ilmoita asiavirheestä