Paikallisuutiset

Leevi Keränen eteni ratalaskijasta ja monitaitolinjan opiskelijasta unelmatyöhönsä valmentajaksi

Leviläisen lumilajipolun kulkenut Leevi Keränen valitsi ulkomaiden sijaan kotitunturin.

Leevi Keränen viihtyy rinteessä töissä ja vapaa-ajalla. Kuva: Sara Kangas-Korhonen.

Lumilajipolku. Sellaisesta Levi Snow Sport Academyn eli kittiläläisen alppikoulun toimijat puhuvat, ja moni on sellaisen itsekin kulkenut. Sirkassa Levitunturin juurella lapsuutensa viettänyt Leevi Keränen aloitti viime elokuussa alppikoulun monitaitolinjan valmentajana.

Keränen kertoo, että lapsuuden aktiivinen harrastustoiminta tyssää usein yläaste-lukioiän nivelvaiheeseen.

– Moni lopettaa harrastuksen tai se muuttuu epäaktiiviseksi. Sitten lukiovaiheessa alppikoulu mahdollistaa uudelleen kiinnittymisen lajiin. Se avaa paljon portteja ammatilliseen toimintaan, Keränen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän itse lopetti ysiluokalla tavoitteellisen ratalaskuharrastuksen, ja seuratoiminta loppui siihen.

– Piti miettiä, että mitä sitä nyt alkaa tekemään. Monitaitolinja oli luonnollinen jatkumo. Siitä olen ponnistanut kouluttamaan hiihdonopettajia ja olen reissannut ympäri Eurooppaa laskureissuilla. On tosi siistiä olla nyt valmentajan roolissa.

Keränen kertoo olleensa henkilökohtaisen päätöksen edessä, että lähteäkö ulkomaille töihin vai johonkin lähemmäs. Lopulta hän päätyi opiskelemaan luokanopettajaksi Rovaniemellä. Keränen on kulkenut isänsä jalanjäljissä, sillä hänen isänsä on luokanopettajan ammatin lisäksi toiminut sivutoimisena monitaitolinjan kouluttajana.

Monitaitolinja oli luonnollinen jatkumo. Siitä olen ponnistanut kouluttamaan hiihdonopettajia ja olen reissannut ympäri Eurooppaa laskureissuilla. Leevi Keränen
Leevi Keränen on varttunut Levin juurella, joten mäki on tullut tutuksi. Kuva: Sara Kangas-Korhonen

Ei kannattanut lähteä kauemmas, Keränen sanoo nyt. Uusi pesti on lähtenyt mukavasti käyntiin. Keräselle tehtävä on esimmäinen päätoiminen työ, aiemmin hän oli hiihtokoululla kausiopettajana. Hiihdonopetus on kuitenkin kausityö, josta on hankala tehdä uraa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä on ollut mulle täysin unelmatyö ja intohimoprojekti. Näen tosi paljon potentiaalia tässä konseptissa. Juki (Markkanen), Tuukka (Sutinen) ja Pepe (Vanninen) ovat tehneet tosi suuren työn kattaessaan tämän pöydän. He ovat kasvattaneet toimintaa hienosti ja luoneet pohjan, mitä pystyy kehittämään vaikka mihin suuntiin, Keränen sanoo.

Edellä mainittujen alppikoulukonkareiden jalanjäljissä ovat aloittaneet nyt Keräsen lisäksi valmentaja Roope Kankaanmäki ja koordinaattori Petri Tuomikoski.

– Valmentajakommuunimme on aivan mahtava, ja naisten C-maajoukkuekin on mukana. Meillä on niin moniammatillinen ryhmä kuin vain voi olla. Tosi inspiroiva yhteisö. On tullut olo, että on päässyt kehittämään toimintaa ja löytänyt suunnan tulevaisuudelle.

Keränen sanoo, että mukava työ ei ole vienyt pohjaa hyvältä harrastukselta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Mulla on käynyt aika hyvä tuurikin, kun työn luonne on muuttunut paljon ja on hyvin vapaaluonteinen. Olen pystynyt pitämään harrastuksen ja työn erillään.

Keräsellä on kolme suurta intohimoa, jotka tukevat toisiaan: monipuolinen lumiurheilu, maastopyöräily ja opettaminen.

Meillä on niin moniammatillinen ryhmä kuin vain voi olla. Tosi inspiroiva yhteisö. Leevi Keränen

Keräsen valmentamalla monitaitolinjalla aloitti syksyllä kahdeksan opiskelijaa, jotka kaikki asuvat Kittilän kirkonkylällä. Monet alppikoululaiset tulevat Etelä-Suomesta Kittilän lukioon opiskelemaan, että pääsevät tekemään harrastuksestaan elämäntavan.

Usein ensimmäisen vuosikurssin oppilailla on haasteena päästä riittävästi mäkeen parinkymmenen kilometrin päähän Leville. Koululla on auto, johon koko vuosikurssi mahtuu opetukseen mennessä. Myös kaikille avoin ja edullinen harrastebussi tarjoaa kulkuyhteyden kolme kertaa viikossa.

– Olen huomannut, että kun saa ajokortin poikkeusluvalla 17-vuotiaana, niin homma alkaa toimia kun pääsee itsekseen rinteeseen, Keränen sanoo.

Uusien harrastajien innostaminen lumilajien pariin on ollut Keräselle pitkään sydämen asia – lukiosta valmistuttuaan hän toimi Lukkarin koululla koulunkäynninohjaajana ja veti Liikkuva koulu -hankkeessa laskettelukerhoja alakoululaisille.

Leevi Keränen Levitunturissa monitaitolinjan harjoituksissa. Kuva muutaman vuoden takaa. Kuva: Miika Sirkiä

Levi Snow Sport Academy

Tarjoaa Kittilässä ja Levillä mahdollisuuksia yhdistää opinnot rinnelajien harrastamiseen tai alppihiihtouraan.

Opiskelun voi yhdistää joko Kittilän lukion tai Lapin Koulutuskeskus REDU:n toisen asteen ammatillisiin opintoihin.

Mukaan akatemian toimintaan pääsee jo yläkouluikäisenä yläkoululeiritysten ja alppihiihtoon keskittyvän juniorteamin kautta.

Valmennusryhmät ovat alppihiihto, monitaito, freeride, juniorteam ja yläkoululeiritykset. Myös freestyle-ryhmän valmennuskokonaisuutta kehitetään.

Alppikoulun johtaja on lukion ja yläkoulun rehtori Janne Ylinampa.

Lisätietoa osoitteesta: levisnowsportacademy.com.

Ilmoita asiavirheestä