Paikallisuutiset

Korona-ajan hullut vuodet Levin kiinteistökaupassa ovat ohi

Kiinteistökauppa rauhoittui Levilläkin, mutta yleiset trendit eivät päde täällä

Bo LKV:n Tanja Sotka esittelee Levin kalleinta myynnissä olevaa huoneistoa, jonka pyyntihinta on 3,5 miljoonaa euroa. Kuva: Janne Pussila

Koronan aikana nähtiin ennätyksellinen kysyntä loma-asunnoista ja mökeistä.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan viime vuonna vapaa-ajan asuntojen kaupassa nähtiin selkeää tasaantumista ja odotettavaa hiipumista. Myös mökkikauppojen keskihinta laski viime vuodesta.

Tanja Sotka sanoo, että myytäviä kohteita voisi olla enemmänkin, mutta korkeat vuokratuotot suitsivat myyntihaluja. Kuva: Janne Pussila

Levillä tilanne näyttää valoisammalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Bo LKV:n Tanja Sotka sanoo, että Levin markkinatilanne poikkeaa merkittävällä tavalla muusta maasta.

– Koko ala koki viime vuonna aika dramaattisen markkinamuutoksen, mutta samanlaista hiljentymistä ei näkynyt täällä. Siihen vaikuttaa osaltaan se, että meillä on niin akuutti pula myytävistä kohteista.

Sotkan mukaan valtaosa Levin myytävistä kohteista on uudiskohteita.

– Myytäviä kohteita on liian vähän. Omistajat saavat aika hyvää vuokratuottoa tällä hetkellä, mikä on sinänsä auttanut Levin aluetta. Hyvin hoidettuja vuokrakohteita ei välttämättä ole järkevää myydä näillä vuokratuotoilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sotka sanoo, että erityisesti suurten sähkölämmitteisten mökkien hinta on laskenut buumivuosista.

– Hurmos ja hintojen nousu on ohi täälläkin.

Sofia LKV:n Sofia Lehtonen pitää Levin asunto- ja kiinteistökauppanäkymiä hyvinä.

– Lappi ja Levi vetää edelleen, mutta hintataso on tasoittunut korona-ajan huippuvuosista. Uudistuotantoa on mukavasti, mikä pitää yllä koko Levin vetovoimaisuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lehtosen mukaan yleiset asuntokaupan trendit eivät päde Levillä.

– Korkojen nousu, energiakriisi ja sota eivät ole vaikuttaneet Levin markkinoihin samalla tavalla kuin muualla maassa. Täällä on aina käynyt kauppa hyvin ja kohteet ovat vaihtaneet omistajaa. Näin on edelleen.

Lehtonen on nähnyt työssään asiakaskunnan muutoksen.

– Tänne on nyt tulossa nyt ihan uutta kävijäkuntaa, jotka eivät ennen korona-aikaa olleet paljoa Lapissa käyneetkään. Koko ajan kohtaa enemmän sellaisia ihmisiä, jotka ovat tulossa Etelä-Suomesta ja etsivät täältä tukikohtaa.

Niko Merikko Kiinteistömaailmasta näkee Levin asunto- ja kiinteistökauppatilanteen tasoittuneen merkittävästi korona-ajan huipusta.

– Onhan se kauppa pikkaisen jopa romahtanut korona-ajasta, mikä on tosin aika huono vertailukohta, kun silloin nousu oli niin valtava. Siihen aikaa mökkejä myytiin todella paljon, mutta nyt on palattu normaaliin.

Merikon mukaan kiinteistökauppa on hiljentynyt Levillä vuoden aikana.

Merikon mukaan suurin yksittäinen syy kaupankäynnin hiljentymiseen löytyy rahoitustilanteesta.

– Pankit ovat nyt todella nihkeitä antamaan lainaa loma-asuntoihin korkojen nousun ja inflaation vuoksi. Ostajia kyllä olisi, mutta he eivät saa lainaa samalla tavalla kuin ennen.

Lainahanojen sulkeutumisen vuoksi kaupankäynti on muuttanut muotoaan. Merikko näkee yllättävänä uutena piirteenä, että nyt liikkuu erityisesti ison hintalapun kohteet.

– Se on jännittävä muutos, sillä korona-aikanakin isoja kauppoja tehtiin määrällisesti vähän, mutta nyt menee jonkun verran myös yli 600 000 euron kohteita. Ehkä sellaisten käteisostajien, joilla on paljon omaisuutta kannattaa nyt investoida. Peruskaupan 200 000– 400 000 euron kohteita menee vähemmän.

Myös uudistuotannossa on korkean hinnan kohteita. Hissitielle valmistusvassa kattohuoneistossa on lähes kolmen miljoonan euron hintalappu. Kuva: -

Viime vuosi muutti tilannetta radikaalisti valtakunnan tasolla

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan muutos asuntokauppa-alalla muuttui radikaalisti viime vuonna.

Korkojen nousu, Venäjän aloittama sota, kustannusten nousu ja energiakriisi vaikuttivat väistämättä asuntokauppaan. Suomalaisten asunnon ostoaikeet laskivat koko vuoden ajan, ja erityisesti kesällä nähtiin erittäin suuri pudotus ostoaikeissa.

Toki muutokseen vaikuttaa vahvasti, että vuosi 2021 oli asuntomarkkinoilla ja asuntokaupassa poikkeuksellisen aktiivinen.

Kokonaisuutena asuntokauppamäärissä palattiin KVKL Hintaseurantapalvelun asuntokauppadatan mukaan vuosien 2015–2016 tasolle haastavan loppuvuoden takia. Uudisasuntokauppa hiipui myös voimakkaasti. Vuoden 2023 asuntotuotantoennusteita ja asuntorakentamisen aloitusmääriä laskettiin reippaasti loppuvuonna 2022.

Kokonaisuutena asuntokauppamäärät laskivat vuonna 2022 pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna 11,4 prosenttia. Kovimmat laskut asuntokaupoissa nähtiin suurimmissa kaupungeissa.

Erityisen voimakkaasti asuntokauppa hiipui uudisasuntokaupassa.

Kuvaavaa vuoden 2022 hintojen kehityksessä oli, että hinnat palautuivat koronaa edeltävälle tasolle.

Golfrannantiellä sijaitsevan vuonna 2011 valmistuneen hirsitalon hintalappu on 3,5 miljoonaa euroa. Kuva: Janne Pussila
Ilmoita asiavirheestä