Paikallisuutiset

Villeimmissä huhuissa puhuttiin jopa ihmiskaupasta, mutta vesivahinko se oli – Old Mates pyritään avaamaan perjantaina

Vesivahingosta kärsinyt Old Mates pyritään avaamaan perjantaina 5. tammikuuta.

Levin keskustassa sijaitseva brittipubi Old Mates joutui sulkemaan ovensa joulukuun puolivälissä juuri kesken parhaimman sesongin.

Runkovesiputken katkeamisesta johtunut vesivahinko näytti aluksi pienimuotoisemmalta kuin se olikaan. Toisaalta myös pitempi kiinnioloaika oli mahdollinen vaihtoehto.

Ravintolapäällikkö Kari Vihavainen kertoo, että syyt ja tapahtumankulku eivät ole vielä satavarmasti selvillä, sillä tutkimukset ovat kesken.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Oli luojan lykky, että se tapahtui aukioloaikaan ja meillä oli henkilökuntaa paikalla, joten saimme kuivattua tosi nopeasti. Toiveissa oli, että olisimme saaneet paikan auki vielä samana iltana, mutta pian vahingon laajuus kävi selväksi.

Sulku osui harvinaiseen huonoon ajankohtaan brittituristien sesonkiin.

–Iso harmitus se oli, että meni tuo brittisesonki nyt näin, kun olimme juuri saaneet ruokapuolenkin toimimaan. Se on kuitenkin meidän parhaita sesonkeja. Joulukuu on meille maaliskuun jälkeen toiseksi paras kuukausi, Vihavainen sanoo.

Old Matesissa tehdään töitä sen eteen, että ovet saadaan jälleen avattua asiakkaille perjantaina 5. tammikuuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Perjantaihin tähdätään, että saataisiin kummatkin kerrokset ja keittiö ihan täysimääräisesti auki, Vihavainen sanoo.

Kun Old Mates laittoi lapun luukulle, niin alkoi myös spekulointi siitä mitä oikein tapahtui. Ravintola-asiat kiinnostavat ihmisiä ja jutut lähtivät pian täysin laukalle.

– Villeimmissä huhuissa Jodelissa puhuttiin jo, että ei me menty kiinni vesivahingon takia vaan kyse olisi ollut ihmiskaupasta. Paljon on ollut huhuja liikkeellä, Vihavainen naurahtaa.

Puheita on riittänyt, mikä kertonee myös Old Matesin tärkeästä roolista Levin ravintolakentässä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Levin ravintolagenre on nopeasti muuttuva ja kehittyvä. Old Mates on ollut tässä kuutisen vuotta, ja sijainti on niin keskeinen, että senkin puolesta ollaan varmasti hyvässä asemassa, Vihavainen sanoo.

Ilmoita asiavirheestä