Kolumnit

Tuttu vieras: Levinkautinen – Onko se sinullakin?

Kuulin sanan levinkautinen ensimmäisen kerran Levin maailmancupin valokuvaajien kuvauskorokkeella vuonna 2018. Kerroin LeviNytin silloiselle päätoimittaja Anne ”Jaspis” Toivoselle, kuinka olimme muuttaneet Leville vuonna 2016, vain vuodeksi, ja edelleen asumme täällä. Jaspis totesi; Eli teille on muodostunut levinkautinen!

Levinkautinen on monella täällä päällä. Niin monta tarinaa olen kuullut siitä, kuinka on tultu Leville yhdeksi kaudeksi tai vähäksi aikaa etätöihin, ja he ovatkin jääneet tänne asumaan. Sitä en tiedä onko oma viimeinen lepopaikka Kittilän hautausmaalla, mutta täällä me edelleen asumme.

No mikä on meidät täällä pitänyt kohta kahdeksan vuotta? Tämän voi summata neljällä asialla: Luonto, harrastukset, ystävät ja rauhallinen elämäntempo. Kolme ensimmäistä nivoutuu tiiviisti yhteen. Aamulla katsotaan ulos ikkunasta mikä keli on, sitten mietitään mitä lähdettäisiin tekemään ja kuka muu olisi lähdössä. Alun alkaen Lappiin muuton katapulttina oli toive päästä asumaan paikkaan, missä voimme harrastaa meidän omia harrastuksiamme ympäri vuoden matkustamatta koko ajan. Tämä toive on toteutunut.

Rauhallinen elämäntempo hiipi pikkuhiljaa ovesta sisään, pyytämättä. En edes tiennyt tarvitsevani sitä, mutta hiljalleen aloin nauttimaan hitaammasta ja rauhallisemmasta elämäntyylistä. Etelässä asuessa kiire oli kaverina koko ajan. Ensimmäinen vuosi Levillä meni kiireessä, se oli suorittamista. Piti päästä äkkiä näkemään ja kokemaan kaikkea, niin kuin tunturit ja harrastukset olisivat jonnekin kaikonneet. Sitten aloin kiinnittämään enemmän huomiota pieniin asioihin; Pysähtyä, kuunnella, seurata ja nauttia juuri siitä hetkestä. Joku viisas on joskus sanonut, että jumala asuu yksityiskohdissa.

Levinkautisen mukana on tullut uusia harrastuksia, tuttavia, ystäviä sekä kokemuksia tästä upeasta paikasta, jota voin kutsua kodiksi. Sydän jättää edelleen yhden lyönnin väliin, kun näen kuinka kesällä valo taittaa puiden välissä aamun sarastaessa. Tai kun tunturin päällä tuulee niin kovaa, että silmämunat meinaavat lentää päästä, tunnen olevani luonnon armottomassa armossa. Joka kerta, kun lähden ulos, en kadu sitä hetkeäkään. Sillä joka kerta tuo nimenomainen kerta on ainutlaatuinen.

Luonto on täällä jatkuvassa muutoksessa kohti seuraavaa vuodenaikaa. Jokainen päivä tuo mukanaan uuden yllätyksen, ja se tekee levinkautisesta seikkailun, joka jatkuu yhä.

Anette Latva-Piikkilä

Kirjoittaja on etelästä Leville muuttanut yrittäjä, joka viihtyy ulkona yksin, ryhmässä sekä koiran kanssa.