Kotimaa

Suomesta googlataan saunaa, joulupukkia ja revontulia

Tutut hakusanat korostuvat Suomen matkailua koskevissa nettihauissa.

Revontulet nousee suosituimpien Suomea koskevien hakusanojen joukkoon. Kuva: Miika Sirkiä

Viime vuonna eniten Suomi-aiheisia matkailuhakuja netissä tekivät saksalaiset, japanilaiset ja yhdysvaltalaiset. Suomesta kiinnostuneet hakivat tietoa muun muassa saunasta, eri kaupungeista, matkailusta yleensä, Joulupukista ja revontulista. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää kuitenkin viimeiseksi matkailuaiheisten nettihakujen määrässä.

Kahden eniten hakuja tehneen maan, Saksan ja Japanin välillä oli niin ajallisia kuin teemallisia eroja. Saksalaiset tekevät hakuja eniten tammi-maaliskuussa, kun japanilaiset puolestaan hakevat Suomea eniten huhti-joulukuussa. Molempien hauissa näkyy Suomen vahvuudet kuten sauna, revontulet ja Joulupukki, mutta eroavaisuuksiakin on.

– Saksalaiset hakevat Suomesta eniten lomapaketteja ja suosituimmissa hakusanoissa esiintyvät myös leirintäalueet, hiihtäminen, lasikattoiset majoitukset ja lauttayhteydet. Japanilaisten hauissa korostuvat puolestaan kulttuuriin liittyvät teemat kuten ruokamatkailu, joulumarkkinat, kahvilat sekä keskiyön aurinko, Visit Finlandin projektikoordinaattori Irene Ruuskanen kertoo tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka hakutilaston kärjessä on tuttu Saksa, kasvavat nettihaut nopeimmin kaukaisemmilla markkinoilla. Japanilaisten haut ovat kasvaneet viime vuodesta 27,7 prosenttia ja yhdysvaltalaisten 19,9. Vielä suurempaa kasvu on prosentuaalisesti Intiassa 29,7, Australiassa 38,5, Kiinassa 38 ja Etelä-Koreassa 36,3.

– Kasvu nettihauissa kertoo matkailun kiinnostuksen kasvusta ja kaukaisempien markkinoiden matkailun elpymisestä.

Pohjoismaisessa vertailussa Suomi pitää tilastojen perää, sillä Suomea haetaan netissä vähemmän kuin muita Pohjoismaita. Suomea koskevat nettihaut kasvavat kuitenkin kaksi kertaa nopeammin kuin suorat kilpailijansa. Jokaisella Pohjoismaalla erottuu myös omat vahvuudet haetuimpien sanojen joukossa.

– Suomen muista Pohjoismaista erottavia vahvuustekijöitä hakusanojen perusteella ovat saunat, Joulupukki ja järvet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomea haetaan eniten talvikuukausina, mutta kuluneena vuotena Suomi kiinnosti myös keväällä ja kesällä. Huhti-syyskuun haut kasvoivat 11,7 prosenttia, mikä kertoo kiinnostuksen jakautumisesta tasaisemmin ympärivuotisesti.

Nettihakutilastot perustuvat Visit Finlandin Bloom Consultingilta tilaamaan Digital Demand 2023 -tutkimukseen.

Ilmoita asiavirheestä