Kulttuuri

SnowVillage Kittilässä vetää väkeä

Ylijumala Odin ja muut pohjoismaisen mytologian hahmot houkuttelevat lumikylään jopa 80 000 ihmistä tänä talvena jäätaidetta ihastelemaan.

SnowVillagen teemana on tänä talvena pohjoismainen mytologia.

Kittilän Lainiossa sijaitseva Lapland Hotels SnowVillage -lumikylä esittelee tänä vuonna pohjoismaista mytologiaa. Jäätaiteen taidonnäytteet ovat saaneet inspiraationsa kiehtovista tarinoista ja hurjista sankareista.

Joulukuussa avatussa SnowVillagessa on riittänyt jo runsaasti kävijöitä, ja koko kauden aikana lumikylässä odotetaan vierailevan noin 80  000 asiakasta.

Lapland Hotels SnowVillagen kohdepäällikkö Maria Astrén kertoo, että tämän vuoden teema on herättänyt runsaasti ihastusta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kansalliseepos Kalevalan hahmot ovat olleet todella suosittuja, kuten myös pohjoismaisesta mytologiasta tutut Odin ja Loki. Yhdessä lumihotellin sviiteistä on Sammon taonta teemana ja myös se on herättänyt paljon kiinnostusta kävijöissämme. Totta kai myös kaikkien aikojen pisin jääliukumäkemme on erittäin suosittu.

Astrén kertoo, että SnowVillagen kausi on käynnistynyt vilkkaasti. Lumikylä kiinnostaa sekä kotimaisia että kansainvälisiä vierailijoita, ja koko kauden kävijämääräksi hän arvioi noin 80 000.

– Sosiaalisella medialla on myös varmasti osuutta suosioon, onhan tämä erittäin kuvauksellinen ja innostava paikka, josta halutaan jakaa sisältöä esimerkiksi Instagramissa.

SnowVillagesta löytyy muun muassa 12 lumisviittiä.

SnowVillagesta löytyy tälläkin kaudella esimerkiksi jääravintola ja arktisen taiteen näyttelytila, joka sisältää muun muassa, jääbaarin, elokuvateatterin, lumihotellin erilaisine sviitteineen, jääliukumäen sekä useita isoja aulatiloja veistoksineen. Yli 3 000 neliömetrin laajuisen kokonaisuuden majoituskapasiteetti on yhteensä 12 lumisviittiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Suositusta jääbaarista löytyy esimerkiksi Odinin valtaistuin ja jäinen baaritiski, josta juomat tarjoillaan, Astrén kertoo.

SnowVillagen jääravintolaan täytyy tehdä pöytävaraukset aina ennakkoon.

SnowVillage on avoinna 7. huhtikuuta saakka.

Ilmoita asiavirheestä