Paikallisuutiset

"Retkikaveri on paras turva" – maastopelastustehtäviä riittää

Hiihtäjä järven jäällä Kuva: Janne Pussila

Lapin pelastuslaitoksen tehtävämäärät kasvoivat usealla sadalla vuonna 2023. Eniten Lapin pelastuslaitosta työllistävät liikenneonnettomuudet ja palovaroittimien automaattihälytykset. Kaikkiaan erilaisissa onnettomuuksissa menehtyi viime vuonna 23 henkilöä ja vakavasti loukkaantui 52.

Liikenneonnettomuudet olivat yleisin syy loukkaantumiselle tai menehtymiselle.

Yksi merkittävästi pelastuslaitokselle työtä aiheuttava onnettomuustyyppi on maastopelastustehtävät. Niitä tilastoitiin viime vuonna 380 kappaletta, joista 40 oli maastoliikenneonnettomuuksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Retkeilijän ei kannata lähteä yksin maastoon, sillä ensiaputaitoinen retkikaveri on paras turva. Myös välineitä ja jaksamista on turvallisempaa testata lähellä kotia kuin vasta tunturissa. Ennakointi ja varautuminen on erittäin tärkeää, sillä avun saaminen maastoon kestää, Lapin pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Markus Aarto kertoo tiedotteessa.

Lapin pelastuslaitoksella oli vuonna 2023 yhteensä 4529 hälytystehtävää.

Tehtävämäärä kasvoi edellisvuodesta 209 tehtävällä. Lapin pelastuslaitoksen tehtävämäärät ovat kasvaneet koronavuoden 2020 jälkeen 25 prosenttia. Vuoden vilkkaimmat kuukaudet ovat Lapin pelastuslaitoksella maaliskuu, kesäkuu, tammikuu ja joulukuu.

– Jos Lappiin kohdistuvat matkailijamäärät kasvavat, on todennäköistä, että tehtävämäärät seuraavat matkailijamäärien kehityskulkua. Tehtävämäärien kehitykseen vaikuttavat oleellisesti myös sääolosuhteet ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen, Aarto kertoo.

Ilmoita asiavirheestä