Ajanviete

Korkeaniemenlaavu on koko perheelle sopiva päiväretkikohde

Laavu on oiva paikka viettää kirpeitä pakkaspäiviä.

Immeljärvelle avautuvia maisemia pääsee ihailemaan myös laavusta sisältä käsin isojen ikkunoiden ansiosta. Kuva: Vera Krok

Kun paukkupakkaset yllättää, löytyy Leviltä muitakin ulkoiluvaihtoehtoja kuin laskettelu. Kätkätunturin kupeessa sijaitsevalta Korkeaniemen laavulta avautuu kauniit maisemat Immeljärvelle ja Levitunturille. Nuotiosta voi nauttia sisällä tuulen suojassa tai ulkona, joten kylmemmilläkin keleillä tarkenee paistella makkaraa. Ympärivuoden ylläpidetyltä laavulta löytyy huussi ja puuvarasto, joten omia puita ei tarvitse kantaa mukana. Myös makkaratikut löytyvät paikanpäältä.

Pakkanen sekoitti myös Pöytyältä Leville lomailemaan tulleen perheen suunnitelmat, joten makkaran paisto laavulla muodostui yhdeksi aktiviteetiksi.

– Laskettelemaan tänne tultiin, mutta on niin kylmä ettei rinteessä tarkene. Ollaan käyty katsomassa poroja ja nyt täällä. Loppuviikko yritetään lasketella, perheen äiti Henna Helin kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korkeaniemen laavulle löytää helposti ja vaivattomasti. Kylältä matkaa kertyy vajaa kaksi kilometriä Immeljärven rantaa ja Kätkän ulkoilureittiä pitkin kävellen. Autolla paikalle pääsee Tuomikuruntietä pitkin, jolloin lähimmältä parkkipaikalta matkaa jää noin 500 metriä pienen nousun kera. Molemmat reitit ovat helppokulkuisia ja laavulle pääsee tarvittaessa myös lastenvaunujen kanssa.

Helinin perhe lomailee Levillä jo kolmatta talvea, mutta Korkeaniemen laavulla he eivät ole ennen käyneet. Paikan he löysivät karttasovelluksen avulla.

– On todella kiva paikka. Löytyy hyvät sisätilat, wc ja puuvarasto, eli kaikki, mitä tarvitsee. Tänne on kiva tulla viettämään aikaa ja katsomaan maisemia. Ja parkkipaikalta oli lyhyt matka kävellä.

Tytär Jannan suosikkinuotioherkku on vaahtokarkki. Vanhemmat suosivat perinteistä makkaraa. Kuva: Vera Krok
Ilmoita asiavirheestä