Kotimaa

”Kasvu lähtee liikkeelle Lapista” – pääministeri Petteri Orpo ihailee Lapissa vallallaan olevaa tulevaisuuteen uskovaa rohkeutta

Pääministeri Petteri Orpo nauttii Lapin lomillaan hiihtämisestä ja erityisesti kesän kalastusreissuista.

Pääministeri Petteri Orpo sai Tuikussa terveisiä saamelaiskäräjälakiin liittyvissä asioissa kittiläläisiltä Sally Hornemanilta, Veikko Siitoselta ja Armi Haapamäeltä. Kuva: Janne Pussila

Pääministeri Petteri Orpon Levin loma ei ollut pelkkää hiihtämistä. Vappuaattona Orpo tapasi muun muassa kokoomuksen vaikuttajia, kunnanjohtajia ja yrittäjärjestöjen edustajia epävirallisessa tilaisuudessa Levin rinneravintola Tuikussa.

Orpo oli näkemästään ja kuulemastaan vaikuttunut, sillä Lapissa monella varsinkin matkailuun liittyvällä alalla koetaan jatkuvaa kasvua.

– Kyllähän täällä on hieno ja rohkea yrittämisen meininki, mitä koko Suomi tarvitsee. Ihailen tätä tulevaisuuteen uskovaa rohkeutta. Kaikki lähtee työn tekemisestä, yrittämisestä ja investoinneista. Sitä kannattaa kaikkien tulla tänne katsomaan. Kasvu lähtee liikkeelle Lapista, Orpo sanoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Orpo korosti, että Lappia ei voi käsitellä vain yhtenä monoliittina, vaan eri alueilla on erilaisia tarpeita, mihin pitää löytää valtion tukea.

Käytännössä vaikuttajat olivat Orpolta vailla kahden merkittävän asian edistämistä.

– Yhteydet on se kaikkein isoin asia ja toinen on osaavan työvoiman saanti. Se on tullut selväksi, Orpo sanoi.

Orpo sanoi hallituksen tekevän kaikkensa huoltovarmuudenkin kannalta välttämättömien maa- ja lentoyhteyksien kehittämiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– EU:n suuntaan on myös verkot vesillä, että saisimme Suomen muuttuneen logistisen aseman vuoksi lisärahoitusta. Haemme myös puolustuksellisista näkökulmista rahaa yhteyksien kehittämiseen. Naton jäsenenä meillä täytyy olla reitit selvinä, että saamme tarvittaessa kalustoa ja miehistöä tänne Naton itärajaa puolustamaan.

Orpo nosti useaan otteeseen esiin, että hallituksen yksi keskeisistä tavoitteista on tehdä työnteosta kannattavaa.

– Tavoitteena on, että Suomessa jokainen työikäinen ja -kykyinen ihminen olisi töissä. Meillä on valtava työvoimapula ja samaan aikaan satojatuhansia työttömiä. Siksi uudistamme sosiaaliturvaa ja alennamme työn verotusta, että ihmisten kannattaisi lähteä töihin. Tietenkin ulkomaalaiset työntekijät ovat tervetulleita ja heitä tarvitaan, mutta samaan aikaan meidän täytyy saada myös suomalaiset töihin. Suomen kansa ikääntyy sellaista tahtia, että meillä ei ole varaa siihen, että kaikki eivät osallistu.

Orpo osasi odottaa kovaakin kritiikkiä ajamalleen talouspolitiikalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olin aika lailla varautunut tähän, kun lähdin pyrkimään pääministerin hommaan. Kun teimme hallitusohjelmaa, niin oli selvää, että nyt laitetaan asiat kuntoon, vaikka siitä tuleekin kovaa. Kritiikki on vain kestettävä, sillä menetämme Suomen hyvinvointiyhteiskuntana, jos emme laita velkaantumista kuriin ja taloutta kasvuun.

Varsinkin sosiaaliturvan leikkaukset tuntuvat myös pääministeriltä kovilta ratkaisuilta, mutta hän näkee ne väistämättöminä.

– Tietenkin tämä tuntuu itsestäkin pahalta, mutta nämä leikkaukset ovat välttämättömiä velkaantumisen vuoksi. Ymmärrän sen, kun leikkaukset osuvat kohdalle, että ei se hyvältä tunnu. Samaan aikaan haluan viestittää, että kyllä tämä tällä kääntyy. Nämä uhraukset eivät ole turhia. Velkarahalla tai tulonsiirroilla tätä ei hoideta.

Orpo korostaa, että tuore kolmen miljardin lisäsäästö otettiin kahdestasadasta eri kohteesta.

– Esimerkiksi valtion ministeriöt, virastot ja laitokset joutuvat valtavien säästöjen kohteeksi. On selvää, että jos ihmisiltä otetaan jotain pois, niin valtionkin pitää näyttää esimerkkiä.

Orpo sanoo, että edellinen hallitus lisäsi pysyviä menoja niin paljon, että niihin ei ole varaa.

– Otetaan nyt vähän taaksepäin, laitetaan velkaantuminen kuriin ja talous kasvuun, niin sitten meillä on jälleen jonain päivänä laittaa harkitusti lisää jonnekin.

Petteri Orpo nautiskeli Levin rinteistä vappuaattona. Kuva: Janne Pussila

Orpon vuosilomaan rinnastettava vapaa kesti lauantaista vapunpäivään asti. Perheensä kanssa Levillä lomailleen pääministerin ohjelmassa oli muun muassa hiihtoa ja laskettelua.

Maanantaina Orpo hiihti Pallaksella parinkymmenen kilometrin lenkin.

– Kyllä se etelänmiehelle oli todella hieno kokemus ja illalla nukutti hyvin.

Vappuaattona oli vuorossa laskettelupäivä.

– Kerran talvessa tulee käytyä rinteessä. Enemmän tuolla Kainuussa, mistä vaimo on kotoisin. Yleensä murtsikka on se laji ja nimenomaan perinteinen, sillä ei näillä treenimäärillä enää vapaata jaksa.

Orpo kertoo varsinaiseksi Lapin intohimokseen kalastuksen.

– Kesä, Lappi ja kalastus on se juttu. Varsinkin Inarijärvellä ja käsivarressa tulee käytyä perhokalastamassa ja uistelemassa. Siellä olen vaahtosammuttimen kokoisesta saakka kulkenut, ensin isän kanssa, sitten omillani ja nyt pojan kanssa.

Pääministeri Petteri Orpo Levillä:

Video: Janne Pussila

Pääministerin lomat eivät ole välttämättä parhaat mahdolliset, mutta kalastukseen löytynee ainakin lyhyt pätkä myös ensi kesänä.

– Jos vain muutamankin päivän saan irti, niin haluan päästä koskeen seisomaan.

Orpo kertoo pitäneensä viikon alussa kaksi ihan kaksi virallista lomapäivää, mutta siitä huolimatta hän oli vappuaattona tutussa tilanteessa ihmisten edessä puhumassa ja vastaamassa kysymyksiin sekä toiveisiin.

– Tämä tehtävä velvoittaa. Olen myös kokoomuksen puheenjohtaja, joten on tärkeää tavata myös oman puolueen ihmisiä, Orpo sanoi ennen kuin palasi perheensä kanssa Levin rinteisiin.

Lisää aiheesta

Ilmoita asiavirheestä