Holiday Club rakentaa Leville 27 uutta loma-asuntoa – näin oman lomaviikon omistaminen toimii
Holiday Club rakentaa Leville uuden loma-asuntokohteen. Levin myyntitoimiston kohdepäällikkö Johan Kotavuo kertoo, mitä lomaviikon omistaminen tarkoittaa.
1. Uusi kohde valmistuu eturinteen juurelle. Holiday Clubin uuden Levin-kohteen rakentaminen alkoi huhtikuussa. Viisikerroksiseen rakennukseen tulee kaikkiaan 27 loma-asuntoa, jotka valmistuvat ensi vuoden toukokuussa. Levin myyntitoimiston kohdepäällikkö Johan Kotavuon mukaan Leviä on toivottu kohteeksi jo pitkään myös nykyisten omistajien keskuudessa.
Ratkaisevaa on ollut sopivan sijainnin löytyminen. Uudet asunnot rakennetaan Levi Hotel Spa Resortin viereen, kävelymatkan päähän eturinteestä ja keskustan palveluista.
– Tämä on mielestäni parhaalla mahdollisella paikalla, mihin kohde voi koskaan tulla, Kotavuo sanoo.
2. Lapin luonto näkyy myös sisällä. Kohteeseen valmistuu kahdenlaisia loma-asuntoja. Noin 50-neliöisissä kahden makuuhuoneen asunnoissa on vuodepaikat kuudelle ja noin 68-neliöisissä kolmen makuuhuoneen perheasunnoissa kahdeksalle.
Kaikki asunnot ovat täysin varusteltuja, ja sisustukseen on haettu vaikutteita Lapin luonnosta.
– Halusimme, että luonto ei näy vain ikkunasta ulos katsomalla, vaan myös materiaaleissa, sävyissä ja asuntojen tunnelmassa.
Vaaleassa Naava-sisustuksessa korostuvat jäkälän, sammaleen ja vaaleiden puulajien sävyt. Tummempi Kaarna puolestaan ammentaa metsän ja männynrungon sävyistä.
3. Oma lomaviikko joka vuosi. Leviltä voi hankkia itselleen sopivan lomaviikon, jolloin lomailun voi suunnitella tutulle viikolle vuodesta toiseen.
Oma lomaviikko tarjoaa sekä varmuutta että joustavuutta, ja omistusta voi hyödyntää eri tavoin elämäntilanteen ja lomailutarpeiden mukaan. Jos oma viikko jää käyttämättä, sen voi esimerkiksi vuokrata eteenpäin. Tarpeiden muuttuessa lomaviikon ajankohtaa tai kohdetta voi myös vaihtaa Holiday Clubin muiden kotimaan kohteiden lisäksi ulkomaan kohteisiin.
Osakkeen voi myös myydä eteenpäin, ja se periytyy muun omaisuuden tavoin.
4. Vastike kattaa ylläpitokulut. Lomaviikon hankintahinnan lisäksi omistaja maksaa vuosittain yhtiövastiketta. Sen suuruuteen vaikuttaa huoneiston koko, ja Kotavuon mukaan vastike on keskimäärin noin 350 euroa vuodessa.
Siihen sisältyvät muun muassa huolto, sähkö, vesi, jätemaksut, liinavaatteet, pyyhkeet ja loppusiivous.
– Ajatus on, että kun lähdet lomalle, siellä ei tarvitse tehdä muuta kuin lomailla, Kotavuo sanoo.
Omistajat saavat lisäksi etuja Holiday Clubin muissa kohteissa, esimerkiksi hotelleissa, ravintoloissa ja aktiviteeteissa. Vapaita lomaviikkoja on mahdollista varata myös edulliseen äkkilähtöhintaan.
5. Lomalle lähtö on tehty helpoksi. Kotavuon mukaan lomaviikon omistamisen ajatuksena ei lopulta ole vain tietyn huoneiston tai viikon hankkiminen.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme helppoa yhteistä aikaa ja irtiottoja arjen keskelle.
Kun lomapaikka ja sen palvelut ovat tuttuja, jokaista lomaa ei tarvitse suunnitella alusta lähtien uudelleen. Omasta mökistä poiketen lomalle ei myöskään saavuta tekemään lumi- tai muita ylläpitotöitä.
Kotavuon mukaan malli sopii monenlaisille lomailijoille lapsiperheistä eläkeläisiin. Yhteistä heille on se, että he lomailevat mielellään ja arvostavat tilavia asuntoja, palveluita sekä vaivattomuutta.