Kolumnit

Päätoimittajalta: Aurinkoinen ja märkä hurlumhei-pääsiäinen

Janne Pussila Kuva: Miika Sirkia

Levillä tehtiin alustavien tietojen valossa kävijämäärissä ennätys pääsiäisen aikaan. Kasvua viime vuoden hienoon pääsiäiseen oli 17 prosenttia. Parhaimmillaan rinteillä oli samana päivänä jopa lähes 8000 laskijaa. Aurinko paistoi, ihmiset olivat hyvällä tuulella ja tunnelma oli mahtava.

Vietin pitkäperjantain, kuten koko pääsiäisen, Levin skinnailureiteillä ylämäkihiihtoon tutustumassa. Otin myös hissinousuja, jotta oppisin vähän myös suksilla laskemista. Toivonkipinä on syttynyt, että minäkin vielä joskus pöllyttäisin puuteria jossakin lähes käymättömillä korpimailla, mikä on aiemmin tuntunut täysin tavoittamattomalta haaveelta. Matka on vielä pitkä, mutta suunta on selvä, ja ihan varovainen alkuvauhti on jo otettu. Työ, se jatkuu.

Pääsiäisen pyhät oli upeita päiviä luonnossa ja rinteessä osin omassa rauhassa ja osin iloisten ihmisten keskellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun kamppeet oli ojennuksessa ja maha täynnä, selailin saunan päälle Twitteriä. Vastaan tuli twiitti, missä Levin tunnelmaa kuvattiin viinalta ja bensalta haisevalta, missä musa soi ja helikopterit pörrää. Twiittaaja oli iloinen siitä, että täältä pääsee äkkiä pois.

Vietin pääsiäisen ilmeisesti eri Levillä. Siitä sykkeestä ei tarvitse liikkua välttämättä kuin muutama sata metriä saadakseen täydellisen rauhan, jos haluaa. Monet haluavat juhlia railakkaasti ja nauttia kaltaistensa seurasta, eikä sen pitäisi aiheuttaa ylenkatseita.

Olihan siellä kylillä isot juhlat. Jokaiselle jotakin.

Olen itsekin viettänyt täällä hurlumhei-pyhiä. Pidäkkeetöntä ja kieltämättä varmaan aika sumuistakin lystiä oli niin kauan kuin sitä kesti, ja sitten tuli muita juttuja tilalle. En ole päivääkään katunut tätä latuvalintaa ja sen mukanaan tuomaa kirkkautta. En minä kadu niitä rymyreissujakaan. Hymyssä suin katselin pyhinä teletappi-haalareihin pukeutuneiden nuorten hetkessä elämistä vailla huolta huomisesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jokainen elää kuten parhaaksi katsoo, ja jos ei vahingoita muita, niin ei muilla pitäisi olla siitä sanottavaa.

Tässä kohtaa tullaan vastuullisen juhlimisen perusteisiin, jotka varmaan 99 prosenttia Levilläkin lomailevista ihmisistä hallitsee, vaikka olisikin vähän tai vähän enemmänkin päissään. Se yksi prosentti on ongelma, tai oikeastaan heillä on ongelma, josta muutkin kärsivät.

Kävin pääsiäisenä myös keikkaa kuuntelemassa. Kukaan ei örveltänyt, tapellut, töninyt tai käyttäytynyt muutenkaan häiritsevästi, vaikka pahantahtoisesti jopa noinkin olisi voinut tilanteita tulkita.

Yksi episodi tosin jätti pohdittavaa, kun vielä aika alkuillasta ihmettelin vessan käsienpesualtailla jotain askarrellutta nuorehkoa herraa, joka siinä sitten täysin avoimesti pöllytteli puuteria nokkaansa ja jostain syystä halusi vielä minullekin sen näyttää. Siitä oli glamour kaukana, vaikka hän nousuissaan sellaista saattoi kuvitellakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun tuhannet ihmiset kerääntyvät yhteen juhlimaan, tapahtuu ylilyöntejä väkisinkin, mutta hyväksyä niitä ei tarvitse.

On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi yleinen riehakkuus julkisella paikalla ei ole muita vahingoittavaa toimintaa, vaikka jotkut sitä oikeastaan vain omaksi harmikseen paheksuvat. Ihmisten on hyväksyttävä toisenlainen tapaa elää tai siirryttävä sivuun hyvin pieneltä ja rajatulta alueelta, missä juhlahumu on kuumimmillaan. Ei se siitä tuomitsemalla tai huokailemalla miksikään muutu.

Samoin vierailijoiden on juhlahumussakin kunnioitettava paikallisia ihmisiä ja ympäristöä.

Maailman muuttamisen sijaan on huomattavasti realistisempaa muuttaa itseään ja omaa suhtautumistaan. Siinäpä se maailmakin voi sitten ihan huomaamatta muuttua helpommaksi ja hauskemmaksi.

Ilmoita asiavirheestä