Paikallisuutiset

Levi on vuoden 2023 hiihtokeskus – Interski-tapahtuma palkittiin vuoden tekona

Levi on vuoden 2023 hiihtokeskus.

Suomen Hiihtokeskusyhdistys palkitsi torstaina Levin vuoden 2023 hiihtokeskuksena. Lisäksi Levillä järjestetyn Interski-kongressin järjestäjät saivat vuoden teko -palkinnon.

Vuoden lähikeskuksena palkittiin Ounasvaara ja vuoden hiihtokouluna Sveitsin hiihtokoulu. Vuoden patrol -keskuksen palkinto myönnettiin Tahko Mountainille. Palkittavat valitsi matkailun, median ja lajiliittojen edustajista koostuva raati.

Raadin merkittävänä apuna oli kuluttajille Ski.fi-sivuilla tehdyn kyselyn tulokset, joissa mielipiteensä kertoi yli 4 000 laskettelijaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Raati korosti valinnoissaan asiakkaiden kuuntelemista ja sen myötä suorituspaikkojen sekä palvelun kehitystä. Kaikki nyt palkitut ovat tehneet pyyteettömästi työtä laskettelijoiden ja lautailijoiden toiveiden täyttämiseksi, raatia johtanut Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari sanoi.

Valintaraati kiinnitti huomiota etenkin Levin tapaan kuunnella laskettelijoita sekä kykyyn ja intoon vastata heidän toiveisiinsa. Levin suorituspaikat eri laskulajien harrastajille, aktiiveille ja myös ammattilaisille onkin huomioitu myös kansainvälisesti. Lisäksi Levillä on tehty erittäin suuria investointeja.

Keskuksen pitkäjänteinen kehitystyö huomioitiin valintaraadin perusteluissa: ”Investoimalla suuresti, suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti saa paljon aikaiseksi. Levi on kuitenkin tehnyt vieläkin enemmän – kehittänyt hiihtokeskusta palvelemaan entistäkin paremmin laskevan kansan toiveita, paikoin myös ylittäen ne.”

Levin Interski-tapahtuma palkittiin vuoden tekona. Kuva: Janne Pussila

Laskettelukauden 2022–2023 todennäköisesti merkittävin tapahtuma järjestettiin maaliskuussa Levillä, kun Interski kokosi lähes 1 400 hiihdonopettajaa yli kolmestakymmenestä maasta joka neljäs vuosi järjestettävään kansainväliseen kongressiin. Tapahtuma järjestettiin yhteistyönä usean tahon kesken, kuten Suomen hiihdonopettajat ry:n, Levin Matkailun, Levin hiihtokeskuksen sekä suuren talkoojoukon voimin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levi palkittiin vuoden hiihtokeskuksena edellisen kerran vuonna 2016. Sitä ennen palkinto myönnettiin Leville vuosina 2004, 1998, 1994 ja 1993.

Ilmoita asiavirheestä