Mielipiteet

Kolumni: Lapissa ei ole syytä vihata kevättä

Kuva: Miika Sirkiä

Lapin kesä on lyhyt mutta vähäluminen, kuuluu kulunut sanonta. Saattaa pitää paikkansa, mutta vasta tänä keväänä olen tajunnut, kuinka vertaansa vailla Lapin kevät on eteläiseen Suomeen verrattuna.

Aiemmin en tiennyt tästä vuodenajasta yhtään mitään, ja uskon saman epätietoisuuden vaivaavan suunnilleen jokaista, joka Lappiin ei ole koskaan kirjojaan ehtinyt siirtää. Kevät Lapissa onkin mullistanut käsitystäni Suomen vuodenajoista.

Etelässä kevät on ankea aika vuodesta. Joinain vuosina se peittoaa ankeudessa jopa syksyn. Kevät alkaa tyypillisesti helmikuun puolella, Helsingissä jo aiemminkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Se lumi, joka maahan on sattunut jäämään, muuttuu sohjoksi ja loskaksi ja menee kenkään. Sitten loska jäätyy uudeestaan. Seurauksena on saakelinmoista liukastelua autolla ja jalan. Jossain välissä tulee taas vähän lisää lunta tai vettä ja kaikkialla on märkää.

Sepeli, kura, koirankakka ja tupakantumpit vellovat niljaisilla jalkakäytävillä. Hiekoitushiekat pyörivät teillä kuukausitolkulla, koska viimeinen lumisade voi vielä tulla, tai olla tulematta. Kuivana päivänä keuhkoissa viheltää ja hampaissa ritisee. Märkänä hetkenä taas on niin koleaa, että plussakelilläkin vetää hartiat korviin.

Pukeutuminen on oma savottansa. Aamulla kun niskaan laittaa tarpeeksi vaatetta, on iltapäivällä jo mieletön hiki, takkia täytyy kantaa kainalossa. Sitten seisoo vartin varjossa takki kainalossa odottamassa bussia, tulee vilustuminen ja kevätflunssa, jota nenän ja silmät kuivattava katupöly väkevöittää entisestään.

Lapissa kevät on selkeä vuodenaika. Nollan asteen tietämillä pumppaava loskasesonki ja vilustuttavat vesisateet jätetään välistä. Kuin maaliskuun alusta alettaisiin tasaisesti vääntää volyyminuppia, valo lisääntyy ja hanget häviävät. Aurinko ehtii samaa tahtia kuivata tuhotyönsä jäljet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lopputulos valmistuu siten, että hiihtokauden ja kesäharrastusten väliin ei jää turhaa joutoaikaa.

Ilmoita asiavirheestä