Paikallisuutiset

Jorma nukkuu töissä ja se on ihan ok

Hektinen matkailupäivä Levillä, mutta matkailun töissä on porukkaa, joka ottaa mahdollisimman rennosti. Ja niin sen pitääkin.

Lapin Saagassa valmistellaan päivän vaelluksia, pieniä karvaisia hevosia on koottu ruokintakatokseen varusteiden laittoa varten. Vaellukselle lähtijät saavat tutustua omaan hevoseen, ja säätää jalustimia jo ennakolta sopivan mittaiseksi vaelluksen ohjaajan opastuksella.

- Tämä on Jorma, se on meidän diisseli, Iina Suoranta kertoo Terhi Tammelle ja taputtaa mustaa ruunaa lautasille.

Jorma on tyypillinen asiakaskäytössä oleva islanninhevonen Lapin Saagassa. Pörröinen, söpö ja rauhallinen. Selässä ei tarvi pelätä. Kun lähdetään maastoon tiellä hevosletkan ohittaa toistakymmentä Volkswagenin sähköautoa, eri mallisia, värisiä ja kokoisia matkalla kohti Sirkan keskustaa. Hevoset eivät edes korvaansa lupsauta. Matkalla läpi lumisen metsän tulee vastaan moottorikelkkoja, touhukas koiranpentu, ihmisiä, isoja lumityökoneita, pienempiä työkoneita ja jopa lentokone lentää ylitse.

- Jormalla on vakionopeussäädin päällä, Suoranta nauraa kun ruuna lyllertää tasaisesti eteenpäin korvat sivuilla ja silmät melkein kiinni.

Säädin on kuitenkin säädetty pari naksua hitaammalle kuin muille hevosille, joten Jorma jää jatkuvasti jälkeen. Sen Suoranta kuitenkin tietää jo ennakolta, ja sijoittaa hitaammin etenevät joukon keskivaiheille, ja pysähtyy välillä hetkeksi odottamaan, että hevonen kuroo välimatkan umpeen.

Lumisessa metsässä on askelpolku, jossa hevoset astuvat toistensa jälkiin ja meno on hyvin tasaista. Tölttiä ja laukkaa kokeillaan metsätiellä, joka on tasaisempi. Turvallisuus ennen kaikkea.

Lapin Saagassa Levillä on ollut islanninhevosia jo vuodesta 1997, kun yrittäjä Hannele Keskitalon tytär Susanna oli pieni tyttö ja piti hevosista. Perhe halusi mahdollisimman turvalliset ratsut ja valinta kohdistui siksi islanninhevosiin. Yhden laumaeläimen ottaminen ei tuntunut hyvältä, siksi hevosia tuli heti kaksi.

-Meille tuli Irpa ja Jöra, Keskitalo kertoo hymyillen.

Irpa on jo edesmennyt, mutta Jöra elelee edelleen aktiivisena, 34-vuotiaan mummohevosen elämää laumassa, ja kantaa lyhyillä retkillä kevyitä asiakkaitakin, harvakseltaan tosin.

Hevosten tulon jälkeen alkoivat kyselyt. Moni oli kiinnostunut ja kysyi voisiko hevosilla käydä ratsastamassa. Siitä lähti Lapin Saagan tarina. Yrittäjähenkinen perhe hankki ensin kuusi hevosta lisää, ja pikkuhiljaa hevosmäärä on lisääntynyt. Nyt Lapin saagan pihatossa asuu reilut parikymmentä hevosta Levillä ja vielä seitsemän lisää Virpiniemessä, Susannan tallissa. Aina ei ole ollut helppoa. Matkailu on suhdnneherkkä ala, tulee tuhkapilviä, koronaa tai brexitiä, joka viakuttaa asiakasmääriin rajusti. Hevoset kuitenkin syövät joka päivä. Hevosyrittäjän leipä ei ole siis kovin leveä, eikä varsinkaan silloin, jos hevosista haluaa pitää hyvää huolta. Eläinlääkäri ja kengittäjä ovat säännöllisiä ja kalliita, mutta välttämättömiä vieraita hevostallilla.

­- Teen tätä rakkaudesta yrittämiseen ja hevosiin, eikä raha ole ykkösasia, Keskitalo sanoo.

Hänelle paras palaute on se, että ihmiset huomaavat, miten hyvinvoivia Lapin Saagan islanninhevoset ovat. Työntekijän oikeudet otetaan vakavasti Lapin Saagassa. Moni isompikin matkanjärjestäjiä olisi kiinnostunut tuomaan ratsastajia pikkuruiselle tallille, mutta kaikkia Keskitalo ei ole huolinut. Hän haluaa, että hevoset saavat elää mahdollisimman hyvän elämän, eikä siihen kuulu kymmenen minuutin välein vaihtuva ratsastaja ja pienen ringin kiertäminen. Hevoset käyvät erimittaisia vaelluksia lähimaastossa, tunnista koko päivä kestäviin asti.

Ihan kaikki eivät myöskään pääse hevosten selkään, painoraja on 95 kiloa. Sen enempää ei islanninhevosnen jaksa kantaa, kaikki eivät sitäkään. Hevoset on lajiteltu koon ja ominaisuuksien mukaan A, B ja C-painoluokkaa kantaviin.

Yksi vaara islanninhevostallilla on, jota ei voi liikaa korostaa. Elävä esimerkki on tallin vakio-opas Iina, joka johtaa joukkoa Sulon selästä.

- Kävin täällä joka lomalla monta kertaa viikossa, yhtenä keväänä sain työpaikan, ja muutettiin koko perhe tänne, hän nauraa.

Islanninhevoset kiipeävät Kotivaaran laelle, sitten Suoranta hyppää selästä pois, ja aletaan ottaa kuvia. Lunta tulee, taivas on harmaa ja pilvet alhaalla. Tässä tuskin otetaan mitään vuoden maisemaotosta, mutta kuva voi olla se kaikista tärkein muisto Levin lomaviikolta. Seuraavalla lomalla nähdään!

Juttua muokattu 15.3. kello 14.42 ja muutettu yrittäjän nimi oikeaksi sekä Jörän määritelmä papasta mummoksi.