Paikallisuutiset
Ensilumi on tulossa ryminällä
Erityisesti tunturialueille saattaa kertyä jopa 40 senttiä lunta.
Ilmatieteen laitoksen 19. syyskuuta tekemän ennusteen mukaan tänään tiistaina Lapissa sataa runsaasti vettä, illalla myös lunta tai räntää.
Keskiviikkona Keski- ja Pohjois-Lapissa tuulee koillisesta, ja kovimmat puuskat yltävät 15 metriin sekunnissa. Tiistain ja keskiviikon kokonaissademäärä yltää pohjoisessa laajalti 20–40 millimetriin, paikoin sataa enemmänkin.
Maanantaiaamuna maisema Levillä näytti tältä:
Video: Janne Pussila
Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötila on etenkin keskiviikon vastaisena yönä nollan tuntumassa, ja siellä sateesta melko suuri osa voi tulla lumena ja räntänä. Ajoteille voi kertyä lunta tai sohjoa.
Forecan meteorologi Anna Latvala arvioi, että Lapin etelä- ja keskiosassa sadetta on tulossa tiistain ja keskiviikon aikana yhteensä 25–50 millimetriä, paikoin jopa enemmän.
– Lumen osuus Lapin sateesta on vielä vaihdellut eri ennusteiden välillä. Paikoin Keski-Lapissa voi suuri osa sateesta olla lunta tai räntää, hurjimmissa ennusteissa lumikertymät ovat jopa 15 senttimetristä lähemmäs 40 senttimetrin lukemia, mutta toisaalla taas lähes kaikki sade tulee vetenä. Lumisinta on todennäköisesti paikoin tunturialueilla, Latvala sanoo.
Maan pohjoisosassa epävakainen sää jatkuu vielä torstaina.