Kulttuuri

Ylhäältä nähty maisema loi Särestöniemen taiteeseen neliön muotoisen kuvasuhteen

Särestöntievoilta ja Matotievoilta avautui inspiroiva lintuperspektiivi.

Galleriassa teokset Ounasjoen aallot, 1975, öljy sekä kevään kukka suopursu tuoksuu, 1975, öljy ja tempera. Kuva: Miika Sirkiä

Särestöniemi-museon gallerian tänä vuonna esillä olevassa näyttelyssä pohditaan taiteilijan lyyristä luonnonläheisyyttä ja taiteilijan ilmaisukeinoja maalauksesta runouteen. Näyttelyn nimi on Haihtuvat, vaihtuvat, kukkivat pälvet.

Särestöniemi kuvasi teoksissaan vuodenkiertoa tuntureilla, jängällä ja huurrekoivikoissa. Kun yleensä maisemataiteessa on käytetty suorakaiteen muotoisia leveitä kehyksiä, Särestöniemi päätyi käyttämään neliön mallisia kehyksiä. Viime vuosina kuvasuhteen suosiota on nostanut puhelimella selattavat sosiaalisen median palvelut.

Näyttelyn esittelytekstissä kerrotaan, että taidehistorioitsija Juha Ilvas arvelee, että Särestöntievojen näkymä Keskilakeen päin, missä luonto rajaa puustolla kuvaa neliömäiseksi, vaikutti siihen, että Särestöniemi siirtyi käyttämään suorakaiteen sijaan neliötä. Neliön muoto sopii ylhäältä alaviistoon kuvattuun maisemaan, jossa horisontti oli korkealla maalauksen yläreunassa. Tievoilta avautui maisema jängille lintuperspektiivistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lapsuuden maisemat näkyvät lukemattomissa teoksissa. Särestöä ympäröivät Pietarinvuoma, Kuusavuoma, Palvivuoma ja Kiimavuoma.

Olisikohan Reidar Särestöniemi ihastunut nykyaikaisten kuvauskopterien tarjoamaan laajaan näkymään?

Näyttelyn nimi on lainattu Reidarin runosta Yrjö Kaijärvelle. Näyttely kertoo paitsi luonnon ikuisesta kierrosta ja vaihtuvista sykleistä, myös elämän vaikeuksista ja voitoista, rakkaudesta ja menetyksistä.

Suhde runoilija Yrjö Kaijärven kanssa siivitti taiteilijan maalaustaidetta ja runollista ilmaisua eteenpäin. Suurin osa Särestöniemen runoista tuhoutui ateljeekodin tulipalossa uutenavuotena 1977. Monet runot jäivät elämään Kaijärvelle tehdyn kirjeenvaihdon ansiosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensi vuonna Särestössä on juhlavuosi, kun taiteilija Reidar Särestöniemen syntymästä tulee sata vuotta. Taiteilijan tuotantoa tullaan esittelemään vuoden aikana mahdollisimman monipuolisesti. Särestöniemi-museo ja Rovaniemen taidemuseo etsivät Särestöniemen teoksia juhlanäyttelyä varten.

Haihtuvat, vaihtuvat, kukkivat pälvet -näyttely avattiin 5. joulukuuta ja se on esillä 30. marraskuuta saakka.

Roberto (armenialainen) 1959, litografia. Teos on valmistunut opiskeluaikoina Leningradissa. Kuva: Miika Sirkiä
Ilmoita asiavirheestä