Paikallisuutiset

Särkitunturi vetää lomalaisia enemmän kuin levikkeelle mahtuu – Leviltä matkaa noin 50 kilometriä

Syyslomalaiset etsivät Särkitunturista komeita maisemia ja Lapista kiireettömyyttä hektisen arjen keskelle.

Isla (vasemmalla), Jukka, Elle, Kirsi, Peetu ja Paavo Pausola lähtivät tutkimaan, pääseekö Särkitunturille myös lumisena aikana. Sastamalainen perhe tuli Muonioon Leviltä.

Lämpömittari huitelee Särkijärven näköalapaikalla toisella kymmenellä pakkasasteella, ja viikkoa aiemmin sataneen lumen pinnalla kimaltelevat pilvettömältä taivaalta heijastuvat auringon säteet.

Näkymä on kuin keväällä, vaikka eletäänkin lokakuun puolta väliä. Keväistä tunnelmaa lisää se, että Särkitunturille johtavaa polkua vastapäätä oleva Rovaniementien P-paikka täyttyy autoista, joista purkautuu Särkitunturille patikoimaan lähtevää väkeä. Näin siksi, että parisen vuotta sitten valmistunutta tien toisella puolella olevaa Metsähallituksen uutta P-paikkaa ei ole aurattu.

Autonsa parkkiin saaneiden joukossa on Pausolan perhe, joka on tullut Muonioon Sastamalasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Emme ole aiemmin käyneet Särkitunturilla, mutta olemme kuulleet, että sieltä avautuvat komeat maisemat. Tällä kertaa majoitumme Leville. Aiemmin olemme viettäneet lomia myös Rukalla ja Ylläksellä, Jukka Pausola kertoo.

Pausolat lähtivät viikon reissuun ilman suurempia ennakkosuunnitelmia. Tunturi-Lapin varhaiset talvikelit yllättivät heidät.

– Hieman harmittaa, kun tuo P-paikka on auraamatta. Käymme Lapissa pari kertaa vuodessa. Meitä vetävät tänne komeat maisemat, luonnonrauha ja harrastusmahdollisuudet, Pausola toteaa.

– Näimme sosiaalisesta mediasta, että Särkitunturille on kuitenkin jonkinlainen polku, Kirsi Pausola lisää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Arvelutti ensin lähteä tänne, kun ei tiedetty, missä kunnossa reitti on. Satu Toivonen

Pausoloiden tavoin myös Kokkolasta reissuun lähteneet Satu ja Mika Toivonen ovat menossa Särkitunturille ensimmäistä kertaa.

Levillä majoittuva pariskunta on käyttänyt lomansa pääosin hiihtämiseen. He arvioivat olleensa viikon mittaisen reissun aikana suksien päällä noin 20 kilometrin verran.

– Arvelutti ensin lähteä tänne, kun ei tiedetty, missä kunnossa reitti on, mutta näimme jostain retkeilijöiden Facebook-sivustolta, että tunturille on olemassa tamppaantunut polku, Satu Toivonen sanoo.

Kokkolalaiset Satu ja Mika Toivonen lomailevat Lapissa useita kertoja vuodessa. Kuva: Jukka Rajala

Lapin maisemat, kiireettömyys ja rauhallisuus ovat Toivosten kohdalla asioita, jotka saavat heidät tulemaan pohjoiseen useita kertoja vuodessa. Hyvän lisänsä tuo myös etätöiden tekemisen mahdollisuus.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Särkitunturille patikoivien väkimäärä, kuten lumen paljouskin yllättivät heidät.

– Pakkanen ei haittaa, sillä se on vain pukeutumiskysymys. Kesällä vaelsimme Hetta-Pallaksen ja kävimme UKK-puistossa. Lappi on vienyt meidät täysin. Lomamatkamme suuntautuvat enemmän pohjoiseen kuin etelään, Mika Toivonen kertoo.

Täällä on erilaiset maisemat kuin lakeuksilla. Aino Välimäki

Ilmajoelta pari kertaa vuodessa Lappiin suuntaavat Välimäet ovat niinikään menossa Särkitunturille ensimmäistä kertaa.

Äkäslompolossa olevassa vuokramökissä majoittuvat lomalaiset käyvät pohjoisessa pääosin sulan maan aikaan. Syyslomat he ovat yleensä viettäneet Virroilla sijaitsevalla mökillään.

– Täällä on erilaiset maisemat kuin lakeuksilla, vastaa Aino Välimäki kysymykseen, mikä perheen saa tulemaan Lappiin ja Särkitunturille.

Ilmajokelaiset Jarkko (vasemmalla), Juho, Tiina ja Aino Välimäki suuntasivat Särkitunturille ensimmäistä kertaa.

Viikon lomaohjelmaan heillä on kuulunut muun muassa Ylläksen huiputus ja Velhon Kodalla vierailu.

Tieto Särkitunturin uuden P-paikan olemassaolosta on kiirinyt myös Ilmajoelle.

– Kyllähän tuo hoitamattomuus vähän harmittaa, mutta tokihan moni muukin paikka on talvella ilman auraamista, Jarkko Välimäki huomauttaa.

Pakkanen ei ilmajokilaisia häiritse, sillä kotipuolessa sen vastakohtana olisi säätietojen mukaan vesisade.

Lapinreissun vaikutuksia arvioidessaan Aino Välimäki listaa ykköseksi töistä ja koulusta tauon saamisen ja arkielämän katkeamisen.

– Seuraavan kerran tulemme pohjoiseen varmaan touko-kesäkuussa. Odotamme näkevämme Särkitunturilla hienoja maisemia, hän miettii.

Keminmaalaiset Liisa (vasemmalla), Matti ja Mauno Niemelä sekä pohjanpystykorva Nefa ihastelivat Muonion Särkitunturilla lunta syyslomaviikolla. Kuva: Jukka Rajala
Ilahduttiin tosi paljon, kun huomattiin lumen olevan täällä maassa. Matti Niemelä

– Olemme täällä neljän päivän lomalla, Keminmaasta perheensä kanssa lomailemaan tullut Matti Niemelä kertoo.

Muonio ja Kolari ovat perheelle tuttuja paikkoja. He käyvät Tunturi-Lapissa useamman kerran vuodessa ja majoittuvat Äkäslompolossa työsuhdemökissä.

– Ei haittaisi vaikka Särkitunturin P-paikka pidettäisiin auki koko talven, Niemelä sanoo.

Muutoin hän on Metsähallituksen luontopalveluihin kaikkineen hyvinkin tyytyväinen.

Keminmaalaisten syyslomaohjelmaan kuuluu ulkoilua, saunomista ja yhdessäoloa. Suurin osa porukasta on menossa Särkitunturille ensimmäistä kertaa. Seuraavan kerran Niemelät arvioivat saapuvansa Muonion ja Kolarin maisemiin jouluna.

– Ilahduttiin tosi paljon, kun huomattiin lumen olevan täällä maassa. Arki on sen verran hektistä, että on mukavaa olla perheen kanssa yhdessä, Matti Niemelä toteaa.

Ilmoita asiavirheestä