Kolumnit

Päätoimittajalta: Oispa aina huhtikuu

Vähän on sellainen fiilis, että huhtikuun toivoisi jatkuvan ikuisesti.

Ehkä sekin on ymmärrettävä, että monille alkaa jo talvi piisaamaan. Näin vasiten lumen keskelle muuttaneelle tulee jopa vähän haikeus, sillä ikuisuutta tämä ei enää kestä.

Omat tuntemukseni olivat läpi talven sellaisia, että maastohiihtoladut olivat erityisen hitaat. Vähän varovaisesti siitä muille haastelin, sillä koko ajan takaraivossa piili varmaan syystäkin epäilys, että ehkä ne nopeimmat hiihtolenkit on jo tehty, ja on syytä erikoistua ainoastaan rauhallisen etenemisen hiihtämiseen, mikä maistuu kyllä koko ajan paremmin, mutta ainakin vielä toistaiseksi vain toisenlaisella alustalla ja toisenlaisilla suksilla. Toki jotkut hiihtivät laduilla kovaakin koko talven, kun vain potkivat kovempaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt viimein kauden loppupuolella olen saanut vahvistuksen tuntemuksilleni niin asiantuntevilta tahoilta, että uskallan sen ääneen sanoa: tänä talvena Lapissa oli hidasta lunta.

Maastohiihtourheilun saralla kaiken nähneen ja kokeneen Reino Holckin mukaan lumi on ollut tänä talvena sellaista vitiä, että alamäetkin on pitänyt hiihtää. Pidän pitkän linjan voitelugurun lausuntoa virallisena totuutena.

Latujen hoidosta, varsinkaan Levillä, tämä ei ole ollut kiinni, sillä sekin osa-alue on täällä paremmalla kuin hyvällä tolalla.

Ylläs-Levi Hiihtoon tarjottiin oikein kunnon työmiesten ja -naisten keliä. Maaliin saapui väsynyttä taivaltajaa, kun yön aikana oli satanut kunnon jarrua koko pitkälle matkalle jo valmiiksi hitaalle alustalle. Hiihtopipon nosto kaikille maaliin selvinneille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Näinä aikoina on kuitenkin luvassa vielä oikeita lentokelejä, kun auringon pehmittämät ladut kovettuvat yöpakkasilla ja latukoneet viimeistelevät ladut ja baanat makkeimmilleen. Nyt maksetaan korkoja pakkaspäivien vitilumella tarpomisesta.

Aurinkoisia päiviä kaikille keväthangista nautiskelijoille! Ja muille vinkiksi, että tulkaa tänne, täällä on juuri nyt ihan mahtavaa.

Ilmoita asiavirheestä