Kolumnit

Päätoimittajalta: Norjalaisten töpeksintä näkyi ja kuului kauas

Oletteko kuulleet sen vitsin, missä suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät Levillä kesken laskupäivän kaljalle, ja lopulta norjalainen oli niin päissään, että ei päässyt enää turvallisesti rinnettä alas? Tämä ei ole yhtä tunnettu kasku kuin klassikko, missä sama kolmikko menee saunaan, koska se ei ole lainkaan hauska.

Afterski tarkoittaa jo nimensä mukaan laskupäivän jälkeistä aikaa. Norjaksi merkityksen pitäisi olla sama, mutta ei se siltä oikein ole näyttänyt.

Videolla voi olla valtava voima. Isoissa medioissa julkaistu videopätkä Levin eturinteeltä, missä kourallinen humalaisia norjalaisia könysi rinnettä alas, levisi kauas. Video ja tilanne olivat aitoja. Ei siitä pääse mihinkään, että jotkut norjalaiset vetivät homman överiksi. Yksi video kertoo nyt todella monelle siitä, millainen paikka Levi on.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levillä on 25000 petipaikkaa, mitkä olivat näinä mahtavina huhtikuun alkupuolen viikkoina aika lailla täynnä. Täällä oli siis keskikokoisen kaupungin verran vieraita, joista lähes kaikki elivät ja iloitsivat vastuullisesti ja toisiaan kunnioittavasti.

Sinällään joidenkin norjalaisten käyttäytymisessä ei ole mitään ihmeellistä, jos verrataan tilannetta keskieurooppalaiseen après-ski -kulttuuriin, missä meno on huomattavasti villimpää ja kaoottisempaa.

Asiaa voi katsoa myös siitä kulmasta, että suomalaiset käyttäytyvät afterskissä hyvin. Toki ylilyöntejäkin ja virhearvioita tulee, mutta laskettelijoiden ja juhlijoiden määrään nähden ne ovat jopa hämmästyttävän vähäisiä.

Vaikka alvi taas kurittaa kuin takatalvi Etelä-Suomessa, niin norjalaisten näkökulmasta katsottuna Suomi on jatkossakin edullinen maa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Norjalaiset ovat alati kasvava ja kiistämättä potentiaalinen asiakaskunta, mutta siitä huolimatta, tai juuri siksi, on tehtävä selväksi, missä rajat kulkevat. Toki tästä sivusta on taas helppo huudella, sillä ei minulla ole tiedossa keinoja kuinka tämä asia korjattaisiin. Tänä keväänä asiaan teki lopulta selvyyttä poliisi, joka kärräsi ylilyönteihin syyllistyneitä norjalaisia koppihoitoon.

Kukaan ei halua tilannetta, missä ongelma paisuu niin suureksi, että norjalaiset eivät olisi enää tervetulleita esimerkiksi majoitus- tai ravintolapalveluihin joidenkin maanmiestensä törttöilyjen vuoksi.

Toukokuu on Levillä hyvin rauhallista aikaa, jolloin edes LeviNYT ei ilmesty paperisena. Seuraavan kerran lehti ilmestyy kesäkuussa. Kantsii kuitenkin vierailla LeviNYTin verkkosivuilla, minne julkaisemme juttuja myös toukokuussa.

Ihan mahtavaa kevättä kaikille, myös norjalaisille!

Janne Pussila
Ilmoita asiavirheestä