Paikallisuutiset

Lumi on säilynyt Levillä hyvin

Levin maailmancup-kisan peruuntumisen riski on olematon.

Uudenlaisten peitteiden ansiosta kesän lumihävikki on ainoastaan 5-10 prosenttia.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS teki perinteisen kesätarkistuksen Levin alppihiihdon maailmancupin kisapaikalla. 60 000 kuutiometriä säilöttyä lunta Levi Black -rinteessä takaa Levin maailmancupin läpiviennin 10.–12. marraskuuta.

Viime vuonna Levi avasi alppihiihdon maailmancup-kiertueen kahdella naisten kilpailulla kahden ensimmäisen Keski-Euroopan kilpailun peruuntuessa.

– Levin valtavan säilölumimäärän vuoksi riski kisan peruuntumisesta on olematon verrattuna muihin paikkoihin. Viime vuonna Zermattin kisat jouduttiin perumaan lumen puutteen vuoksi, mutta tälle kaudelle Zermatt on säilönyt lunta ensimmäisen kerran jäätikön alapuolelle. Emme vielä tiedä miten se tulee toimimaan, mutta muut keskukset koittavat nyt päästä tässä asiassa eteenpäin, sanoo FIS:n naisten alppihiihdon maailmancupin johtaja Peter Gerdol.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levin hiihtokeskus alkoi säilömään lunta maailmancupia varten ensimmäisen kerran vuonna 2016. Tarvittava lumen määrä on huolellisesti laskettu, ottaen tarkasti huomioon lumihävikki lämpimän kauden aikana, mikä on ainoastaan 5– 10 prosenttia. Lumihävikki pieneni huomattavasti, kun käyttöön otettiin vuonna 2020 lumen säilöntäteknologiaa edustavat Finnfoam-eristeet.

– Levi on ehdottomasti ollut edelläkävijä lumen säilönnässä ja täällä kehitettiin säilöntään käytettävät erikoispeitteet. Keski-Euroopassa käytetään muita peitteitä ja tekniikoita, mutta niiden tehokkuudesta emme vielä tiedä, sanoo Peter Gerdol.

Levin Eturinteen ”jäätikkö” takaa urheilijoille varmat laskuolosuhteet heti lokakuun alusta eteenpäin. Käytössä oleva Glacier-tuolihissi on myös askel eteenpäin Levin alppihiihdon harjoitusolosuhteisiin.

– Hiihtourheilun kansainvälisestä näkökulmasta on hyvä, että muutkin hiihtokeskukset alkavat säilöä lunta. Asia ei ole kuitenkaan yhtä yksinkertainen ja helppo Keski-Euroopassa kuin se on näillä leveysasteilla, johtuen auringonsäteilystä, lämpötiloista ja monista muista tekijöistä. Suomessa ja Levillä tätä teknologiaa on kehitetty pitkään ja jää nähtäväksi, milloin muu maailma seuraa perässä, kertoo Levin maailmancupin pääsihteeri Janne Leskinen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Levin maailmancupin kilpailujohtaja Petri Tuomikoski, FIS:n naisten alppihiihdon maailmancupin olosuhdevastaava Markus Mayr, FIS:n naisten alppihiihdon maailmancupin johtaja Peter Gerdol ja Levin maailmancupin pääsihteeri Janne Leskinen olivat tyytyväisiä kesätarkistuksen tuloksiin.

Levin alppihiihdon maailmancupin osakilpailu järjestetään tänä vuonna viikkoa aikaisemmin kuin edellisinä vuosina.

– Nyt käytiin tapaamisessa perusasiat läpi FIS:n kanssa ja uusi ajankohta vaatii tiettyjä muutoksia esimerkiksi joukkueiden majoittumisiin sekä siihen missä tiettyjä toimintoja tehdään. Odotan hyvillä mielin tulevaa tapahtumaa, sanoo Janne Leskinen.

Vuodesta 2020 lähtien Levillä ovat kisanneet vain naiset kahdella osakilpailulla.

– Toki toivotaan, että saadaan mahdollisimman pian suomalaisnaisia taistelemaan kärkisijoista. Meillä on toiveena saada myös miehet takaisin Leville kilpailemaan, sanoo Janne Leskinen.

Ilmoita asiavirheestä