Paikallisuutiset
Leville avattiin Grill it! -ravintola
Break Sokos Hotel Levi ennakoi tulevasta kaudesta ennätyksellistä.
Leville avattiin elokuussa täysin uutena ravintolana Grill it!, joka tarjoaa puuhiiligrillissä valmistuvia annoksia niin pihvien, kala- ja kana-annosten kuin kasvisruokienkin ystäville. Nimensä mukaisesti Grill it:n sisustuksessa näkyy ja tuntuu hiiligrillin sävyt ja materiaalit, joita takka ja öljylamput korostavat.
Levin alppikylässä sijaitsevassa Break Sokos Hotel Levillä toteutettiin ensimmäinen mittava uudistus avausvuoden 2008 jälkeen. Tuleva kausi näyttää jo varausten suhteen jopa enemmän kuin lupaavalta.
– Ensi kaudesta näyttäisi tulevan uusi ennätyskausi hotellimme historiassa ja varauksia on sisässä jo runsaasti, Break Sokos Hotel Levin hotellinjohtaja Hilkka Lehtinen kertoo.
Ravintola Kiisa ja Coffee House avasivat ovensa kesäkuussa, ja Grill it! -ravintolan avajaisia vietettiin 10.8.
– Uuden ravintolan myötä kylään on saatu myös iso ja upea, aurinkoisella paikalla sijaitseva terassi, jossa voi nauttia hyvästä ruoasta ja seurata elämää Levin ytimessä. Kaikkiaan Grill it:ssä on asiakaspaikkoja yhteensä 120, Lehtinen sanoo.
Tehdyt uudistukset koskevat pääasiallisesti hotellin ravintoloita sekä saunatiloja. Myös vastaanotto ja aula ovat saaneet uuden ilmeen ja hotellihuoneissa on tehty tarvittavia kunnostustöitä.
Saunatilat on uudistettu täydellisesti. Saunatilojen tummanpuhuvassa sisustuksessa näkyvät Lapin kivi ja kullanhohtoinen sekä ylellinen spa-tunnelma.
– Ensi kaudesta näyttäisi tulevan uusi ennätyskausi hotellimme historiassa ja varauksia on sisässä jo runsaasti. Onkin hienoa päästä tarjoamaan vieraillemme elämyksiä kauniisti uudistetuissa tiloissamme, Lehtinen toteaa.
Ravintoloiden, hotellin vastaanoton sekä saunatilojen suunnittelusta ovat vastanneet Yo Zen Arkkitehdit Kate Salminen ja Paula Kouri. Coffee Housen suunnittelusta on puolestaan vastannut Visionary Design Partners:in Jaana Ekman.