Perjantai, 3. Syyskuuta 2010 , klo
Etsi:      Tulosta Sivukartta 

Täältä löytyvät kaikki Levi.NYTin vanhemmat kirjoitukset.

Valitse arkistoitu vuosi:
Arkisto « Takaisin
10.03.2006 Sirkkaan saatiin kaivattu nuorisotila
Helmikuun 8. päivä oli monelle Sirkan nuorelle mukava päivä, sillä kylälle avattiin oma nuorisotila. Nuokkari sijaitsee koulun alueella olevassa valkoisessa talossa ja se on avoinna arkisin ilta kuudesta yhdeksään. Kuukauden kolmena lauantaina pidetään lisäksi yökahvilaa, joka on avoinna iltaseitsemästä puoleen yöhön. Yökahvilan aukiolosta kuitenkin ilmoitetaan erikseen.
Avajaisista lähtien on nuorisotilan vieraskirjassa ollut nimiä päivittäin useampi kymmenen, se on ollut paikallisten nuorten ahkerassa käytössä, mutta myös matkailijat ovat tervetulleita. Aikaansa nuokkarilla voi viettää pelaillen Playstation –pelejä, tai muita lautapelejä, katsoa TV:tä, videoita tai pelata pingistä. Myöhemmin nuorisotilalle tulee myös biljardipöytä. Nuoriso toivoisi myös internet yhteyttä jo olemassa olevaan tietokoneeseen sekä Xboxia.
Nuorisotilan valvojana toimii kittiläläinen Anna-Mari Siitonen, jolla on vuosien kokemus valvojana Kittilässä.
- Täältä voi ostaa myös syötävää pientä maksua vastaan. Tarjolla on pitsaa, hampurilaista, kahvia ja pullaa, Siitonen kertoo.
- Sirkkalainen nuoriso on fiksua porukkaa, tulemme toimeen hyvin ja asiat selvitämme rauhallisesti puhumalla. Nuokkari on tarkoitettu yläasteikäisille ja siitä vanhemmille. Tilassa toimii päivisin myös iltapäiväkerho. Nuokkarin tunnelma on hyvin kotoinen, vaikka tilat alkavatkin käydä hieman ahtaaksi suurelle porukalle. Nuoriso miettiinkin maalavansa seuraavaksi tilaa hieman omannäköiseksi ja nimikin nuokkarille pitäisi keksiä. (HL)